Page 8 - Alppari_3-2023
P. 8
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry LAPPEENRANTA DOG S
Aurinkoisessa kelissä vietettiin näyttelyviikonloppua Lappeenrannan Ra-
viradalla la 10.6. Ryhmänäyttelyn ja su 11.6. Kaikkien rotujen näyttelyn
merkeissä! Näyttely kasattiin, kuten aiempinakin vuosina, talkoovoimin,
ja voi miten mahtava tapahtuma saatiinkaan aikaiseksi! Sekä la että su
näytteilleasettajien lisäksi paikalle oli saapunut mukava määrä yleisöä.
Myyntikujalla oli tarjolla perinteisten koiratarvikkeiden lisäksi paikallista
käsityötä sekä suut sai makeaksi metrilakukojulta. Ruokapalvelut toteutti
viime vuoden tapaan raviradan ravintola, niin lounaan kuin makkaran-
myynnin muodossa. Näytteilleasettajille hengähdyshetkeä koiraparkin
muodossa olivat tarjoamassa Kaakkois-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen
vapaaehtoiset, tarjolla oli raikasta vettä, varjopaikka ja saipa koiran jättää
hetkeksi valvottavaksi, jos vaikka lounaalla halusi käydä. Tietenkin myös
kannatustuotteita ja tietoa oli tarjolla.
Lauantaina ryhmänäyttelyn lisäksi paikalla pidettiin myös samojedien, col-
lieiden ja snautserien erikoisnäyttelyt. Samojedit jatkoivat vielä sunnuntai-
nakin erikoisnäyttelyään. Järjestäjinä näyttelyllä oli LPKYn lisäksi viime
vuodelta tutut Merenlahden Riistamiehet ja jo pitkän ajan yhteistyöseura
Lappeenrannan Metsästäjät.
Kiitos kaikille aktiivisille talkoolaisille, ilman talkoovoimaa ei tätäkään pon-
nistusta olisi saatu aikaan! Näyttelyn järjestämiseen kuuluu paljon etukä-
teen tehtävää valmistelua, ja työ opettaa tekijäänsä, joten rohkeasti järjes-
telyjoukkoihin mukaan vaikkei ennakko-osaamista olisikaan, halu tehdä ja
kehittää toimintaa on avainasemassa.
Tänä vuonna näyttelyn palkitsemisissa näkyi paikallisuus.
Kiitos tapahtuman tukemisesta
Oy Ansari-Yhtymä
Apipet Shop
Rikkilän Leipä Oy
Lappeenrannan kaupunki (Silent Saimaa -teokset
tuomareille sekä KR BIS1)
Kesämäen Leipomo Oy
K-Supermarket Sammonlahti
OmaSp
Teksti: Heini Ikonen
Kuvat: Heini Ikonen ja Noora Hasunen
8