Page 19 - Alppari_4-2023_valmis2
P. 19

Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry

                      KIEHTOVA OPASKOIRAMAAILMA

Teksti: Heini Ikonen
Kuva: Miia Vuento

Yhdistyksemme edustajia kävi Eläinten viikon merkeissä              Peesari ei kouluta koiraa, vaan toimii näkevänä apuna
lokakuun alussa kutsuttuna tutustumassa Opaskoiramaa-               koirankäyttäjälle. Tärkein tehtävä on pitää huoli koirakon
ilmaan Etelä-Karjalan Näkövammaiset ry:n toimintakes-               turvallisesta kulkemisesta. Joskus reitti voi olla muuttunut
kuksessa.                                                           esimerkiksi tietöiden vuoksi, ja opetellaan yhdessä uutta
                                                                    reittiä esimerkiksi kotoa töihin. Joskus taas koiralle voi olla
Tapasimme sekä yhdistysaktiiveja, että opaskoirakäyttä-             opetettu uusi reitti, ja halutaan varmistua, että se noudat-
jiä koirineen. Saimme valtavasti tietoa Opaskoirayhdistys           taa käyttäjän antamia käskyjä, eli ei esimerkiksi oikaise
ry:stä sekä opaskoiratoiminnasta. Jaoimme koirakuulumi-             risteyksessä, vaan kulkee suojatietä pitkin.  
sia puolin ja toisin, ja me esittelimme myös yhdistyksem-           (https://opaskoirayhdistys.fi/tietoa-opaskoirista/peesarit/).
me laaja-alaista toimintaa. Tapaamisen yhtenä tavoittee-
na oli myös suunnitella mahdollisia yhteistyökuvioita. 

Opaskoiran koulutus ja pito eroaa toki harrastuskoiran
koulutuksesta ja pidosta, mutta löytyy niistä yhteisiäkin
piirteitä. Arkielämän taitojen kartuttaminen opaspennulle
on tärkeää, jotta siitä kasvaa sosiaalinen ja varma kulkija
paikkaan kuin paikkaan. Ehkä meidänkin pentukursseil-
le voisi saada inspiraatiota opaspentuperheeltä? Missä
kaikkialla pennun kanssa olisikaan hyvä käydä tutustu-
massa, paikat, äänet jne.

Arjen Sankarit -jaoksessa arkihallintaa ja ohitustreenejä
pidetään säännöllisesti, ja käydyissä keskusteluissa tuli
esiin, että myös paikalliset opaskoirankäyttäjät toivoisivat
turvallisia ja hallittuja ohitusharjoituksia. Liikenteessä kun
vastaan voi tulla monenlaista kulkijaa, ja vastaantulijan
kohtaamiseen on vaikeampi varautua, kun ei pysty näke-
mään oman tai toisen koiran elekieltä.

Opaskoiratkin ovat koiria siinä missä muutkin, vaikka hei-
dät tehtäväänsä onkin koulutettu, jonka vuoksi olisi tär-
keää meidän muiden osaltamme varmistaa, että kohtaa-
minen säilyy turvallisena. Opaskoirayhdistys on koonnut
ohjeistuksen, kuinka opaskoirakko kohdataan niin, että se
on mahdollisimman turvallista.
(https://opaskoirayhdistys.fi/tietoa-opaskoirista/opaskoi-
rakon-kohtaaminen/) 

Saimme tietoa myös opaskoirien parissa tehtävästä
vapaaehtoistyöstä, jota on muun muassa pentuperhe-
toiminta sekä peesari-toiminta. Peesarit kulkevat koi-
rakäyttäjän perässä eli peesissä, tästä nimitys peesari.
Peesarin avulla koirankäyttäjät opettelevat uusia reittejä
ja hiovat jo opittuja taitoja.

                                                                    Susanna ja Fiksu

                                                                19
   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24