Page 19 - Tikkurilan-srk_syksy2024
P. 19

Tunnelmallista Hääyö-tapahtumaa vietetään Van-            Maistraatissa solmitusta
taan Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45) yleensä         avioliitosta pyydä vihkimis-
syyskuun kolmantena perjantaina – seuraavan kerran        todistus ja ota se mukaan.
20.9.2024.                                                Jos olet mennyt aiemmin
                                                          naimisiin maistraatissa, niin
   Hääyössä kaikki on tehty sinulle valmiiksi, naimisiin  Hääyössä on mahdollista
pääsee vaivattomasti, mutta arvokkaasti. Illan aika-      saada myös kirkollinen siu-
na paikalla on useita pappeja ja kanttoreita, joten       naus avioliitollesi. Siunauk-
kaikki parit ehditään vihkiä. Ennakkoilmoittautumista     sen ollessa kyseessä ei
ei ole. Vihkimisiä voidaan pitää kirkon lisäksi myös      tarvitse välttämättä kuulua
esimerkiksi kappelin ja Pakarituvan tiloissa.             kirkkoon.

   Ovet aukeavat ja vuoronumeroita vihkiajan                 Hääyössä vihkitoimituk-
varaamiseksi aletaan jakaa Pyhän Laurin kappelissa        sen saa myös englanniksi
(Pappilankuja 3) klo 18. Samaan aikaan kappelissa         tai ruotsiksi.
alkavat etkot, joilla voit nauttia kakkukahveista ja
virittäytyä tunnelmaan. Ensimmäinen vihkiaika on
klo 19.

   Todistajat löytyvät seurakunnan puolesta, jos
parilla ei ole heitä mukanaan.

   Mukaan tarvitset: tulevan puolisosi ja sormukset,
avioliiton esteettömyystodistuksen ja molempien hen-
kilöllisyystodistukset.

KYSYTTÄVÄÄ HÄÄYÖSTÄ?

Ota yhteyttä: pappi Sari Hartikka sari.hartikka@evl.fi / p. 050 331 7227

                                                                          19
   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24