Page 10 - Roskalehti-2023
P. 10
10 Roskalehti | Kesäkuu 2023
Kuva: Laura Tammisto Konsulin-
saaren
mehiläisten
satokausi alkaa
Me palvelemme sinua - myös kesällä KEVÄÄLLÄ 2022 Korpikuusi- Siipilihaksia värisyttämällä
kon mehiläistilalta muutti ne pitävät pesän lämpimänä
KAIKKI paikalla! Kerran vuodessa Jätehuolto ei lomaile kesällä- Asiakas- 100 000 mehiläistä Tammer- ja hengissä kevääseen saak-
henkilökuntamme kokoontuu yh- kään, vaan kaikki palvelumme toi- tutkimuksessa kosken Konsulinsaareen. Ko- ka, kertoo mehiläistarhuri
teiseen koulutukseen. Tänä vuonna mivat normaalisti. Apunamme on annoitte meille dikseen ne saivat kaksi Pir- Teemu Aittamaa.
pohdimme yhdessä hyviä työyhtei- 16 osaavaa kesätyötekijää. kevään päättö- kanmaan Jätehuollon nimik-
sötaitoja ja testasimme, miten todistukseen koulu- kopesää. Kevään aikana Konsu-
meillä pysyy istumalentopallo hal- Toivotamme kaikille lukijoil- arvosanan 8,57. linsaaren asukit ovat lähte-
lussa. lemme oikein hyvää kesää! Kiitos paljon! Uusi koti on selvästi ollut neet taas liikkeelle pesistään.
asukkaiden mieleen, ja työte- Huhtikuussa alkoi siitepölyn
liäät pölyttäjät ahkeroivat ko- keruu, ja toukokuussa pesän
ko kesän lähialueen kukka- väkiluku on lähtenyt kas-
puskissa. Kova työ kannatti: vuun. 90 % vuoden hunaja-
Konsulinsaaren mehiläiset sadosta kerätään kesä-hei-
tuottivat kesän 2022 aikana näkuun aikana. Paljonko-
50 kiloa hunajaa. han hunajaa on luvassa tänä
vuonna?
Mehiläiset tekevät
töitä vuoden ympäri – Keskimäärin mehiläis-
pesä kerää 30–35 kiloa hu-
Elo-syyskuun aikana Konsu- najaa kesän aikana. Kuten
linsaaren mehiläiset alkoivat ihmisillä, myös mehiläisten
muiden lajitoveriensa tapaan työmoraalissa on eroja. Toi-
valmistautua talvehtimiseen. set pesät ovat luontaisesti
työteliäämpiä ja voivat kerä-
– Mehiläiset eivät horrosta tä jopa 100 kilon hunajapo-
vaan tekevät talvellakin töitä. tin, Aittamaa kertoo.
Tältä näyttävät Ahkeraa
pohjoismaiset kiertotaloutta
piktogrammit
l Kierto alkaa, kun mehiläiset pölyttävät viljelykasveja.
Sadonkorjuun tullen työn hedelmät poimitaan ihmisten
evääksi ja syömättä jäävät kuoret sekä karat lajitellaan
biojäteastiaan.
Sieltä biojätteet matkaavat Biomyllyyn, jossa niiden
arvokkaat ravinteet otetaan talteen ja kierrätetään
lannoitteina takaisin viljelyksille. Näin ravinteet
palaavat ruoantuotannon alkulähteille, mehiläisten
työmaille.
SUOMESSA valmistellaan ja termi. Piktogrammit on tarkoitus täydentää jo tusta. Älä siis hätkähdä, Onko teillä jo koko viisikko?
piktogrammien käyt ovat jo käytössä Tanskan olemassa olevia kuvalli- jos muovi pukeutuukin
töönottoa jäteastiamer- lisäksi Norjassa, Ruotsis- sia ja kirjallisia lajitte- tulevaisuudess a keltaisen JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYSTEN vipakkaukset.
kinnöissä. Tanskassa ke- sa ja Islannissa. luohjeita. sijaan viol ettiin. Mikäli astia vielä puut-
hitetyssä järjestelmässä mukaan kaikilta vähintään
eri jätelajeilla on omat Järjestelmän ideana Pirkanmaalaisesta nä- Pirkanmaan Jätehuolto viiden asunnon kiinteistöiltä tuu, ota pikaisesti yhteyttä
piktogrammit eli kuvak on, että sama piktogram- kövinkkelistä katsottuna on mukana kehitystyössä täytyy löytyä nämä lajitte- Pirkanmaan Jätehuollon
keet. Järjestelmässä jo- mi on sekä tuotepakkauk- termit näyttävät tutuil- ja tiedotamme, kun asia luastiat pihasta: biojäte, me- asiakaspalveluun.
kaisella jätelajilla on oma sessa että jäteastiassa, ta, mutta jätelajin tun- etenee. talli, lasi-, kartonki- ja muo-
tunnusväri sekä symb oli mikä helpottaa jätteiden nusväri saattaa tulevai-
lajittelua. Piktogrammien suudessa muuttua totu-