Page 4 - HU724e
P. 4

4  |  Heinolan Uutiset 18.9.2024

Elossa vuodesta 1959

Taas loistaa punainen                  alkoikin puoliksi leikillään. Juuri                                                          van esitysaika voi jäädä toivottua ly-  Elon ohjelmisto löytyy nettisivulta
Elo-logo entistä kirkkaam-             toisen, pienemmän salin avattuaan                                                            hyemmäksi. Myös esitysaikoja voi               www.elokuvat-elo.info
pana uusien neonputkien                hän kertoo tällä satsauksella halu-                                                          vaihdella kevyesti kahdella salilla,
avulla. Se kertoo myös                 avansa laajentaa tarjontaa.                                                                  kertoo Bondén.
Heinolan elokuvateatteri
Elon elinvoimasta.                       – Lohkoimme aulasta, joka oli                                                                Nykyinen digiaika mahdollistaa
                                       turhankin iso tarpeeseen nähden,                                                             sen, että leffan kopioita, uusimpien-
JETTA KUITUNEN                         6,5 x 5,5 metrin tilan, jossa on kor-                                                        kin, on kaikilla yhtä aikaa, koska ei
                                       keutta 3,5 m. Penkkirivejä on neljä                                                          tarvitse odottaa filminauhaprintin
Vuodesta 1959 heinolalaiset ovat       ja istumapaikkoja 30. Tekniikka on                                                           kiertämistä ympäri Suomen.
saaneet nauttia elokuvaelämyksistä;    tietenkin myös uusinta uutta.
asia jota voidaan pitää lähes pienenä                                                                                               Ihminen on
ihmeenä. Yrittäjä Toni Bondénil-         – Uusi sali mahdollistaa paitsi                                                            sosiaalinen eläin
la on puolestaan menossa 28. vuo-      enemmän elokuvanäytöksiä myös
si Elon pyörittäjänä, vaikka kaikki    sen, että elokuvien ns. hännät voi-                                                          Kaikilla taidelaitoksilla on ollut
                                       daan vielä jatkaa pienemmällä puo-                                                           haastavia aikoja kautta aikojen,
                                       lella. Se tarkoittaa suosittujen elo-                                                        myös lähimenneisyydessä ja var-
                                       kuvien pitämisen ohjelmistossa                                                               masti myös tulevaisuudessa.
                                       nykyistä pidempään. Yhden salin
                                       teatterissa hyvinkin vetävän eloku-                                                            – Intohimo tekemiseen pitää ol-
                                                                                                                                    la mukana tällaisessa toiminnassa.
                                                Elokuvateatteri Elo                                                                 Voisin tehdä tätä myös aivan toisella   Teit meistä kauniin (2016) on sekä yrittäjän että heinolalaisten
                                                                                                                      Jetta Kuitunentavalla eli pyörittää toimintaa niillä  suosikkielokuva.
                                                                                                                                    asioilla, jotka varmasti toimivat ja
Pitää kasvaa, että säilyy, tietää Toni Bondén.                                                                                      menestyvät. Kyseessä on kuitenkin       Heinolassa. Bondén kiittelee ker-       tenkin ilmestyy, kun aika on.
                                                                                                                                    kulttuuritarjonta ja sen mukanaan       hon toimintaa                             Jäseneksi liityttyään pääse kauden
                                                                                                                                    tuomat vastuut ja siihen haluan vas-
                                                                                                                                    tata. Elokuvateatteri on myös taide-      – Kerho on ollut valtavan iso apu     aikana katsomaan seitsemän eloku-
                                                                                                                                    laitos. Hinnat ovat kuitenkin vielä     kaikki nämä vuodet tässä kokonais-      vaa. Jäsenkortteja voi lunastaa aina
                                                                                                                                    melko edulliset moneen muuhun           paletissa. Syksyn ohjelmisto ei ole     ennen kerhon näytöksiä Elon au-
                                                                                                                                    verrattuna. Eikä se pidä paikkaansa,    vielä näkyvissä elokuvakerhon Fa-       lassa.
                                                                                                                                    että oma sohva olisi kaiken muun        cebook-sivuilla, mutta sinne se kui-
                                                                                                                                    vapaa-ajalla tapahtuvan toiminnan
                                                                                                                                    suurin kilpailija. Ihminen haluaa
                                                                                                                                    kokea asioita yhdessä muiden kans-
                                                                                                                                    sa, vakuuttaa Toni Bondén.

                                                                                                                                    Heinolan
                                                                                                                                    elokuvakerho

                                                                                                                                    Yksi Suomen vanhimmista toimin-
                                                                                                                                    nassa olevista elokuvakerhoista on

LADUN VARRELTA JA POLUN PÄÄSTÄ

Juustopolku kutsuu

Vuolenkoskelta Läpiän                  maan reittiä liikuttavaan kuntoon.       Marko Latvanen
kautta Heinolaan johtava                 Heinolan Latu ry:n hallitus otti
polku on nimetty                                                                Juustopolku-reitti lähtee Heinolan päässä Jyrängöstä.
Juustopoluksi.                         haasteen vastaan. Heinolan Ladun
                                       ja Vuolenkosken kyläyhdistyksen          ajoittain. Tänä kesänä Heinolan La-                                                         tain yhteistoiminnassa Vuolenkos-         Reitiltä löytyy kolme huoltopis-
Entisenä aikana, jolloin tieverkos-    välillä sovittiin yhteistyöstä polun     dun talkoolaiset ovat uusineet kol-                                                         ken kyläyhdistyksen ja Heinolan         tettä: Merraslammen maisemissa,
to oli vähäinen, polkua käyttivät      etsimiseksi luonnosta ja raivaami-       me siltaa.                                                                                  Ladun välillä patikkatapahtumana        Tamppilahden kohdalla ja Kor-
Vuolenkosken ja Läpiän kylän           sesta liikuntakelpoiseksi talvella                                                                                                   syyskuun viimeisenä sunnuntaina.        venmäellä. Huoltopisteillä on tar-
asukkaat yhtenä reittivaihtoehto-      1982.  Polun raivaustyöt aloitettiin       Juustopolulla liikkuvia tapaam-                                                           Tapahtuman aamuna klo 9 lähtee          jolla ilmaiseksi mehua ja pientä
na käydessään asioimassa Heino-        heti kesällä, ja sitä tehtiin Heinolan   me usein juuri huoltotöiden ohes-                                                           Heinolasta linja-autokuljetus reitil-   maksua vastaan kahvia, pullaa ja
lassa. Polku oli vesi- ja jääteiden    ja Vuolenkosken suunnilta usean          sa. Myös maastopyöräilijät käyttä-                                                          lä Turistipysäkki – Vuolenkosken        makkaraa. 
ohella tärkeä väylä Heinolaan.         kesän ajan. Työskentely tapahtui         vät polkua ahkerasti. Heidän liikku-                                                        urheilukenttä, josta osallistujat voi-
Tieverkoston kehityttyä polun          viikonloppuisin latulaisten voimin.      misensa tapahtuu lähinnä Heinolan                                                           vat patikoida polkua pitkin takaisin      Osallistujien määrä on vaihdel-
käyttö jäi vähäiseksi ja se peittyi    Talkoista on runsaasti mukavia           ja Läpiän välillä.                                                                          Heinolaan. Samoilla linja-autoilla      lut 100–300 välillä. Korona-aika-
kasvuston alle. Alkuperäisestä rei-    muistoja. Koevaellus tehtiin vuo-                                                                                                    vuolenkoskelaisia tuodaan Heino-        na tapahtumaa ei voitu järjestää.
tistä ei ollut karttoja, vaan ainoas-  den 1983 syksyllä ja virallinen kat-       Juustopolku kuuluu Heino-                                                                 laan, ja he patikoivat Heinolasta       Tervetuloa osallistumaan tämän
taan muistinvaraisia tietoja. Met-     selmus vuotta myöhemmin.                 lan kaupungin liikuntaverkostoon                                                            Vuolenkoskelle.                         vuoden Juustopolku-tapahtu-
sästäkin löytyi vain pätkittäisiä                                               ulkoilureittinä.                                                                                                                    maan sunnuntaina 29.9.
jälkiä polusta.                        Juustopolku                                                                                                                            Heinolasta on myös mahdollista
                                       nykyisin                                 Tapahtuma                                                                                   osallistua ns. puolimatkalle. Tämä                         Seppo Rautiainen
  1980-luvun alussa Vuolenkos-                                                  syyskuun lopussa                                                                            kuljetus lähtee Turistipysäkiltä Le-
ken kyläyhdistyksen johtohenki-        Juustopolku kulkee metsän suojassa                                                                                                   polan maisemiin klo 10.45.
löt muistivat polun ja ryhtyivät       Kymijoen vesistöä myötäillen. Reit-      Juustopolku järjestetään vuosit-
miettimään, miten se saataisiin        ti on viitoitettu ja merkitty valkoisin
esille ja liikuntakäyttöön. He kut-    maalimerkein puihin. Pituutta rei-
suivat vuoden 1981 lopulla Etelä-      tillä on noin 18 kilometriä. Reitin
Suomen Sanomien toimittajan pai-       puolivälin tienoilla on laavu ja jää-
kalle ja kertoivat pohdinnoistaan.     kauden siirtämä järeä siirtolohkare,
                                       Kupparin kivi. Perimätiedon mu-
  Toimittaja laati lehteen jutun,      kaan kiven maisemissa on asunut
josta ilmeni polun historia ja toive   Kuppari, ammattiaan harjoittaen,
sen etsimisestä luonnosta. Jutus-      josta nimi lienee peräisin.
sa myös haettiin Heinolasta yh-
teistyökumppania, joka ryhtyisi          Reitti tarkastetaan vuosittain ja
suunnaltaan etsimään ja raivaa-        raivattavaa löytyykin tuulen kaata-
                                       mista puista ja kasvavista vesakois-
                                       ta. Myös ojien siltoja on uusittava
   1   2   3   4   5   6   7   8   9