Page 10 - Pelastusalan-ammattilainen-1-2021
P. 10
10
PELASTUSTOIMI
Uusia palomiesten
virkoja ja lukuisia
työaikamuutoksia
Usealla pelastusalueella on toteutettu tai suunnitellaan toimia toiminta-
valmiuden turvaamiseksi, kun varallaolojärjestelmistä luovutaan tai niitä
muutetaan. Pelastuslaitokset esimerkiksi palkkaavat lisää ammattilaisia
sekä tekevät muutoksia työaikoihin ja vuorovahvuuksiin. Osa uudistuksista
edellyttää neuvotteluja ja paikallisia sopimuksia henkilöstön kanssa.
JOKILAAKSOISSA kunnat ovat käsitelleet pelastuslaitok- toimintavalmiuden kehittäminen edellyttää 22 henkilö-
sen esittelemiä vaihtoehtoisia malleja, joilla korvataan työvuoden lisäämistä painopistepaloasemilla Ilomantsissa,
toimintavalmiutta varallaolosta luovuttaessa. Ensimmäi- Kiteellä ja Nurmeksessa. Osa rekrytoinneista on tehty
sessä mallissa perustettaisiin 20 miehistövirkaa, kuusi ja lisärekrytointeja tehdään kevään aikana.
alipäällystövirkaa sekä yksi päällystövirka. Toisessa
mallissa olisi tarve perustaa 51 miehistövirkaa, kahdek- Päätoimisen ja sivutoimisen henkilöstön hälytyskor-
san alipäällystövirkaa sekä kolme päällystövirkaa. Virka- vauksia on korotettu uudella paikallissopimuksella.
lisäysten ohella toteutettaisiin useita paloasemakohtai-
sia miehistövahvuuksien ja työaikojen muutoksia sekä Kokonaisuuteen liittyy myös Joensuuhun perustettava
korotettaisiin sopimushenkilöstön ja vapaalta hälytettä- erikoispaloasema, jolta vastataan hälytyksiin nykyistä
vien vakinaisten hälytysrahoja. laajemmalla alueella.
Ensimmäisessä mallissa lähtövalmius olisi kolmella OULU-KOILLISMAAN pelastuslaitos perusti tammikuussa
asemalla pääosin 24 tunnin vuoroissa ja seitsemällä ase- seitsemän palomiehen virkaa, yhden ylipalomiehen viran
malla päiväaikaan pääosin 12 tunnin vuoroissa. Toisessa ja yhden palomestarin viran toimintavalmiuden turvaa-
mallissa ympärivuorokautinen lähtövalmius olisi kymme- miseksi, kun päätoimisen ja sivutoimisen miehistön sekä
nellä asemalla ja pääosin 24 tunnin vuoroina. palomestareiden varallaolosta luovutaan. Uudet miehis-
tövirat sijoittuvat Pudasjärven, Iin, Limingan ja Muhoksen
Pelastuslaitoksen johtokunnan odotetaan tekevän paloasemille, ja työajaksi suunnitellaan vuorokausityön
maaliskuussa päätöksen mallista, jonka pohjalta valmis- ja päivätyön yhdistelmää. Paloasemat ovat aikaisemmin
telua jatketaan. olleet päivätyöajassa.
POHJOIS-KARJALASSA varallaolon määrää vähennetään ETELÄ-SAVON pelastuslaitos nostaa viisi päiväpaloase-
ja korvaavia toimenpiteitä tehdään vaiheittain palvelu- maa vuorokausityöhön. Kun jatkuva miehitys on aikaisem-
tasokaudella 2021--2024. Palvelutasopäätöksen mukaan min ollut Mikkelissä, Pieksämäellä, Savonlinnassa ja Sul-