Page 21 - VSV-asiakaslehti-4_2023_verkko
P. 21
udenkaupungin jäähallin kaukalon ovi Tom Nyberg ja
aukeaa ja jäälle syöksyy toinen toistaan Henri Friberg seu-
innokkaampia kiekkokoululaisia. Vaikka raavat harjoituksia.
lajitaitojen kanssa ollaan vielä opintien al-
Ukuvaiheessa, näkee ilmeistä ja eleistä näkee,
että ollaan lapsille tärkeän asian parissa.
Tästä jääurheiluharrastus useimmiten alkaa. UJK lii-
kuttaa lapsia ja nuoria jääkiekon, ringeten ja taitoluistelun
parissa. Eri ikäluokkien ryhmissä urheilee yhteensä yli 200
jääkiekkoilijaa, noin 50 ringettepelaaja ja noin 35 taitoluis-
telijaa.
"Olemme kasvattajaseura, joka luo kaikenikäisille lap-
sille mahdollisuuden harrastaa, sekä kehittyä ja mennä
eteenpäin kilpailumielessä. Täältä lähdetään usein myö-
hemmissä ikäluokissa Raumalle ja Turkuun", jääkiekko-
jaoksen valmennuspäällikkö Tom Nyberg taustoittaa.
Jokaisella joukkueella on kolme jääharjoitusta viikossa.
Tämän lisäksi seura järjestää junioreille avoimen iltapäivä-
jäätoiminnan maanantaisin ja keskiviikkoisin, sekä seuran
vetämän aamujään torstaisin ja taitojään lauantaisin.
"Jäälle pääsee oikeastaan niin paljon kuin haluaa. Halli
on hyvällä käyttöasteella ja kaupunki mahdollistaa edulli-
set jäävuorot. Teemme yhteistyötä myös esimerkiksi Laiti-
lan Jyskeen kanssa ja olemme yksi Rauman Lukon sateen-
varjoseuroista."
toiminnan ydin on tiimityössä
Vertek Oy:llä tietoliikenneverkkojen projektipäällikkönä
työskentelevälle Henri Fribergille jäähalli on tuttu paik-
ka. Seitsemän pojan isä toimii apuvalmentajana UJK:n
U13–14-joukkueessa. Pojista viisi pelaa jääkiekkoa, kaksi
salibandya.
Joukkuepeli korostuu kentällä ja sen ulkopuolella. Yksi-
kään urheiluseura ei pyöri ilman vapaaehtoisia. Pelaajien
vanhemmat tekevät tärkeää työtä esimerkiksi toimihenki-
löinä ja talkoolaisina.
"Kaikki lähtee vapaaehtoistyöstä. Sitoutuneet toimi-
henkilöt ja vanhemmat pelaavat tiiminä ja se on tällaisen
toiminnan vahva ydin. Vanhemmille painotan kolmea tär-
keää asiaa eli kuljeta, kustanna ja kannusta", Nyberg sanoo.
Yhtä tärkeitä hyvän arjen mahdollistajia ovat kumppa-
nit. VSV-konserni tukee UJK:n eri ikäkausijoukkueita ja
VSV-Energia on mukana jäähallissa laitamainoksella ja
seuran kausijulkaisussa.
"Kumppanien tuki mahdollistaa alueen lapsille ja nuo-
rille edullisemman harrastuksen. Meillä kausimaksut ovat
huomattavasti edullisemmat kuin monessa muussa kau-
pungissa. Muutoin nämäkin varat kerättäisiin vanhemmil-
ta, ja näin viiden kiekkoilevan lapsen isänä puhuttaisiin
aika suurista summista", Friberg pohtii.
ENERGINEN NAAPURISI 21