Page 8 - VSV012022
P. 8
uni antaa
energiaa
teksti matti välimäki, adato viestintä • kuva istockphoto
Nukkuminen on halpa, tehokas ja varsin
mukava tapa huolehtia hyvinvoinnista.
Huonokin nukkuja voi opetella paremmaksi.
Uni on keskeinen energian lähteemme. Yli 90 prosenttia Meidän pitäisi päästä eroon esimerkiksi ajattelutavas-
palautumisesta tapahtuu nukkumisen aikana. ta, että ’kello on noin vähän, ei vielä voi mennä nukku-
maan’.
Unilääkäri Henri Tuomilehdon mielestä nyky-yh- Yöunille luodaan perusta jo päivällä
teiskunnassa ei ehkä täysin ymmärretä asiaa – tai anne- Hyvää nukkumista pohjustetaan jo päivällä huolehti-
ta sille riittävästi painoarvoa. malla esimerkiksi siitä, että päivät eivät ole liian epä-
säännöllisiä ja kuormittavia sekä terveellisen ruokavali-
"Panostamalla nukkumiseen ja hyvään uneen panos- on ja riittävän liikunnan avulla.
tamme hyvinvointiimme."
Mutta mitä, jos päivä on ollut stressaava tai nukahta-
Jotkut tarvitsevat enemmän unta, toiset vähemmän. minen jostakin syystä tuntuu vaikealta?
Toiset ovat parempia nukkujia, toiset herkkäunisia. Huo-
nokin nukkuja voi kehittyä paremmaksi. "No, ylipäätään illalla on järkevää yrittää rauhoittua.
Pikalataus ei onnistu Se ei tarkoita sitä, että pitää sytyttää kynttilöitä ja me-
Paremman nukkumisen treenaaminen alkaa unen mer- ditoida, mutta kannattaa ottaa muuten kevyemmin. Voi
kityksen tajuamisesta. Unelle on esimerkiksi annettava katsella vaikkapa hetken jotain televisiosarjaa, lukea
riittävästi aikaa. kirjaa tai tehdä jotain muuta rauhallista, mistä nyt itse
kukin pitää."
"Jos joku alkaa haukotella illalla kymmenen aikaan, Myöhäisillan sometus ei kannata
niin silloin kannattaa tosiaan mennä sänkyyn eikä sin- Nukahtamista tai ainakaan unen laatua ei yleensä edis-
nitellä television ääressä kahteentoista tai yhteen." tä sometuksen tai tietokonepelaamisen kaltainen inte-
raktiivinen toiminta eli aivojen aktivointi, juuri ennen
Tuomilehto muistuttaa, että jos henkilökohtainen sänkyyn menoa.
unen tarve on vaikkapa seitsemän tuntia yössä, niin
akkujen lataaminen täyteen ei yksinkertaisesti onnistu "Interaktiivisen toiminnan jälkeen aivot jäävät hel-
viidessä tunnissa. posti ylikerroksille. Tämä häiritsee erityisesti palautu-
misen kannalta tärkeän syvän unen laatua."
"Jos nukumme jatkuvasti liian vähän, saatamme tur-
tua tilanteeseen ja se alkaa tuntua normaalilta. Lopulta,
varsinkin jos on ollut jo lapsena herkkäuninen, uni voi
hajota kokonaan ja seurauksena ovat univaikeudet."
8 ENERGINEN NAAPURISI