Page 7 - EOPSesiteVERSIO1uusi2023
P. 7
ESIOPETUKSEN TEHTÄVÄ OSANA
OPPIMISEN POLKUA
• On tärkeää, että varhaiskasvatus, siihen
kuuluva esiopetus sekä perusopetus
muodostavat lasten kasvun ja oppimisen
kannalta johdonmukaisesti etenevän
kokonaisuuden.
• Laadukkaan kokonaisuuden lähtökohtana
on, että opettajat sekä muu henkilöstö
tuntevat oppimisen polun eri vaiheet,
niiden keskeiset tavoitteet, ominaispiirteet
ja käytännöt.
• Opetus- ja muu henkilöstö tekevät • Opetuksen tavoitteet määrittyvät
huoltajien kanssa yhteistyötä lasten opetussuunnitelman perusteiden ja niiden
oppimisen polun kaikissa vaiheissa. pohjalta laaditun paikallisen
• Tavoitteena on, että kunkin lapsen opetussuunnitelman mukaan.
oppimisen polku varhaiskasvatuksesta • Lapsen yksilölliset tarpeet, toiveet ja
esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen oppimisen tavoitteet käydään läpi
jatkuu joustavasti lapsen tarpeista yhteisessä keskustelussa lapsen, huoltajan
lähtevänä. ja esiopettajan kanssa.
Sivu 4