Page 8 - Kajaani-267-esite_210x210-2023_web
P. 8
Monien mahdollisuuksien kaupunki
Kajaanilla on vahva rooli Kainuun mukaan lukien Oulujärvellä sijaitseva Ärjänsaari,
maakunnan menestyksen ja osaamisen keskustan Rauniolinna sekä Paltaniemen
keskuksena. Kajaanin seudulla toimii useita kuvakirkko ja Eino Leino -talo houkuttavat niin
merkittäviä teknologia- ja teollisuusalan kotimaisia kuin kansainvälisiä matkailijoita.
toimijoita mm. maailman kolmanneksi Laadukkaasta kulttuuritarjonnasta vastaavat
tehokkain supertietokone, yksi Euroopan kaupunginteatteri, museot, Kaukametsän
merkittävimmistä kiskokaluston valmistajista kulttuurikeskus sekä useat vapaan kentän
sekä maailman suurimpiin kuuluva ammattilaiset.
akkukemikaalitehdas. Lisäksi alueelta löytyy
useita muita toimijoita esimerkiksi peli- ja Kajaanin kaupunki tukee ja kehittää laajasti
mittausteknologian aloilta. vetovoiman, pitovoiman ja kilpailukyvyn
tekijöitä. Kaupunkiympäristön viihtyvyyteen,
Kajaani on myös kiinnostava kulttuuri- ja asukastyytyväisyyteen ja yritystoiminnan
matkailukaupunki, jonka omaleimaiset edellytysten parantamiseen on panostettu.
tapahtumat Runoviikosta Kerkijuhlaan, Kajaani on elinvoimainen kaupunki, josta löytyy
erilaisiin festivaaleihin ja perhetapahtumiin työ- ja opiskelumahdollisuuksia monien eri
viihdyttävät ympäri vuoden. Kaupungin alojen osaajille.
historialliset maisemat ja vierailukohteet
Kasvavat ja kehittyvät toimialat:
y Suurteholaskenta-
ja datakeskusala
y Mittausteknologia
y Peliala
y Biojalostus
y Metalliala
y Elämysalat
Euroopan tehokkain ja maailman
kolmanneksi tehokkain supertietokone
LUMI sijaitsee CSC:n modernissa
datakeskusympäristössä Kajaanissa.
Kuva: CSC, Fade Creative