Page 55 - Kajaanin_terveysaseman_alue_RHS_06042021
P. 55

5.2.2 Toteuttamatta jääneet laajennussuunnitelmat 1920-luvulta                           mielenkiintoista pohtia, voisivatko Kajaanin yleisen sairaalan laajennussuun-
                                                                                         nitelmat olla Paateloiden laatimat.
       Kajaanin yleisessä sairaalassa vallitsi jo 1920-luvun lopulla krooninen tilanah-
       taus, joka paheni vuosi vuodelta. Ylilääkäri J. K. Lehtisen aloitteesta Kajaanin  Ote piirustuksesta: Kajaanin yleinen sairaala, Muutos ja laajennus ehdotus. (Kuva
       kaupunginvaltuusto laati sisäasiasianministeriölle anomuksen sairaalan laa-       Kansallisarkisto). Päiväämättömässä, allekirjoittamattomassa suunnitelmassa sai-
       jentamiseksi vuonna 1927. Tuolloin anomus kuitenkin evättiin. Vuoden 1928         raalarakennusta on esitetty laajennettavaksi Sairaalankadun (nykyisen Satamaka-
       lopulla eduskunta myönsi miljoona markkaa sairaalan laajentamiseen. Sai-          dun) varrelle kaartuvalla laajennusosalla.
       raalan johto piti määrärahaa kuitenkin liian pienenä sairaalan kaavailemien       Asemapiirustuksessa sairaalarakennuksen lounaispuolelle on osoitettu uudisraken-
       laajennusten toteuttamiseen. 1930-luvun vaihteessa sairaala toimi jo suori-       nus, joka lienee alilääkärin ja toimitsijan asunto. Myös talousrakennukseen on esi-
       tuskykynsä äärirajoilla.27                                                        tetty laajennus, joka sijaitsee rakennuksen lounaan puoleisessa päädyssä. Pihan kes-
                                                                                         kellä näkyy vanha ulkohuonerakennus, johon liittyy jääkellari.
       Sairaalan laajennuksesta löytyy Kansallisarkistosta kahdet erilaiset suunnitel-
       mat. Niistä on toteutettu 1930-luvulla laaditut suunnitelmat, joissa sairaala-
       rakennusta on jatkettu koillisen puoleiseen päätyyn sijoittuvalla laajennus-
       osalla. Sairaalan laajennusta varten on laadittu myös toiset, toteuttamatta
       jääneet suunnitelmat. Niissä sairaalarakennusta on esitetty laajennettavaksi
       huomattavasti, olemassa olevaan sairaalan verrattuna yli kaksinkertaiseksi.
       Suunnitelmissa sairaalan laajennusosa sijaitsee olemassa olevan sairaalara-
       kennuksen koillispuolella, satamaan johtavan Sairaalankadun (nykyisen Sata-
       makadun) varrella. Laajennusosan ja olemassa olevan rakennuksen välissä on
       kaareva nivelosa. Laajennussuunnitelmiin kuuluvat myös alilääkärin ja toi-
       mitsijan asunnon suunnitelmat. Myös talousrakennusta on esitetty laajen-
       nettavaksi.

       Vaihtoehtoisissa laajennuspiirustuksissa ei ole suunnittelijoiden nimiä eikä
       päiväyksiä. Sairaalarakennuksen laajennus sekä alilääkärin ja toimitsijan
       asuinrakennus edustavat tyyliltään jyhkeää klassismia, jossa on myös vanho-
       jen rakennusten tyyliin tukeutuvia jugendin tyylipiirteitä. Tästä päätellen
       vaihtoehtoiset suunnitelmat todennäköisesti ovat toteutettuja laajennus-
       suunnitelmia vanhemmat, peräisin luultavimmin 1920-luvun tienoilta. Ne lie-
       nee laadittu siinä vaiheessa, kun laajennusta varten haettiin määrärahaa si-
       säasiainministeriöltä ja eduskunnalta.

       Arkkitehtiveljekset Toivo ja Jussi Paatela suunnittelivat 1920-luvulla myös
       sairaalarakennuksia. Heidän arkkitehtuurinsa edusti tuolloin 1920-luvun
       klassisismia ja sen muotokieli oli näyttävää ja monumentaalista. On

         27 Heikkinen 2000, 39; Heikkinen 1995, 68-69.
   50   51   52   53   54   55   56   57   58   59   60