Page 70 - Kajaanin_terveysaseman_alue_RHS_06042021
P. 70
6 YLEINEN SAIRAALA muutostöiden sekä käyttötarkoituksen muutosten tulee olla sellaisia, että ra-
kennuksen historiallisesti arvokas tai kaupunkikuvan kannalta merkittävä
Kainuun yleisen sairaalan sairaalarakennus on valmistunut vuonna 1910. Ra- luonne säilyy.
kennuksen on suunnitellut Yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehti
Magnus Schjerfbeck vuonna 1908. Yleinen sairaala sijaitsee sairaala-alueen itäreunalla. Rakennus sijaitsee kulmittain
suhteessa viereiseen Satamakatuun ja rajaa osaltaan rakennusten keskelle jäävää
Sairaalakokonaisuuteen kuuluivat alkujaan sairaalarakennuksen ohella ta- piha-aluetta. Satamakadun vastakkaisella puolella on Kajaanin seminaarin alue.
lousrakennus (nykyinen Eljaskartano), ulkohuonerakennus, jossa oli halko-
vaja, käymälät ja ruumishuone, sekä jääkellari. Niistä talousrakennus on edel- 40 Kähkönen 2020, 2.
leen olemassa. Ulkohuone ja jääkellari on purettu 1930-luvun alussa uuden
talousrakennuksen (nykyisen talous- ja hallintorakennuksen) tieltä.
Alun perin sairaalassa oli tilat 31 potilaalle. Potilashuoneet sijaitsivat raken-
nuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa: ensimmäisessä kerroksessa
sijaitsivat lasten ja naisten osastot ja toisessa kerroksessa miesten osasto ja
leikkaussali. Sairaalarakennuksen ensimmäisessä kerroksessa oli mm. keittiö,
ruokasali ja huoltotiloja.38
Sairaalarakennusta laajennettiin vuonna 1933. Laajennuksen suunnittelusta
vastasi Lääkintöhallituksen rakennustoimistossa arkkitehti Jussi Paatela. Laa-
jennuksen jälkeen sairaalassa oli kaikkiaan 84 potilaspaikkaa.39
Sairaalarakennukseen tehtiin mittava peruskorjaus 1970-luvun lopulla. Sen
yhteydessä sairaalarakennuksen sisätilat korjattiin kauttaaltaan. Rakennuk-
seen tehtiin myös merkittäviä rakenteellisia korjauksia ja uudistuksia, muun
muassa välipohjarakenteita uusittiin.40
Rakennus on ollut koko historiansa ajan alkuperäisessä käyttötarkoitukses-
saan sairaalana. Peruskorjauksen jälkeen yleisen sairaalan tiloissa toimi Ka-
jaanin terveyskeskuksen vuodeosasto. Yleisen sairaalan käyttö loppui vuo-
den 2020 aikana Kainuun soten keskittäessä toimintoja uuteen sairaalaan.
Sairaalan tiloissa on vielä sen jälkeen ollut mm. henkilökunnan toimistotiloja
ja pukuhuonetiloja.
Rakennus on suojeltu voimassa olevassa asemakaavassa kaavamerkinnällä
sr-14 Historiallisesti arvokas tai kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä ra-
kennus, jota ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja
38 Pulma & Turpeinen 1994, 333.
39 Pulma & Turpeinen 1994, 333.
70