Page 3 - Runoviikko_esite_A5L
P. 3
SUVEN RUNOILIJA
Tomi Kontio (s. 1966 Helsingissä) on ikäpolvensa arvostetuimpia ja
kiitetyimpiä runoilijoita. Hänen kahdeksas runokokoelmansa Tunturin luokse,
rakkaan (2023) merkitsee hänen 30-vuotista taiteilijauraansa.
Kontion edellinen runokokoelma Saattaa, olla ilmestyi vuonna 2017. Vuonna 2014
julkaistiin Kontion siihenastiset runot yhteen koonnut Kuviot tähdistä, kengät
maailmasta – Runot 1993–2011.
Kontion runoja on käännetty muun muassa englanniksi, espanjaksi, ranskaksi,
ruotsiksi, saksaksi, italiaksi, unkariksi ja viroksi. Hän on ollut kahdesti Runeberg-
palkintoehdokkaana, ensin novellikokoelmallaan Säädyttömät (Tammi, 1994) ja
seuraavana vuonna romaanillaan Uumen (Tammi, 1995).
Kontio on julkaissut myös lastenkirjoja. Yhdessä kuvittaja Elina Warstan kanssa tehty
Isäni on hipsteri (2022) oli ehdolla arvostetun Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi.
Kontion ja Warstan Koira nimeltään kissa oli puolestaan ehdolla Pohjoismaiden
neuvoston vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi. Saman
kirjasarjan kolmas osa Koira nimeltään kissa tapaa kissan (2019) oli Finlandia
Junior -palkintoehdokas. Kontion ensimmäinen lastenkirja Keväällä isä sai siivet
(Tammi) voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2000. Kontio on kirjoittanut myös
kolumneja ja laulujen sanoituksia.
2022 Arvid Lydecken-palkintoehdokas
2019 Finlandia Junior -palkintoehdokas
2016 Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokas
2000 Finlandia Junior -palkinto
1994 Runeberg-palkintoehdokas
3