Page 6 - SV2401_jylha
P. 6

PALJON VETTÄ ja
VÄÄRÄSSÄ PAIKASS

Tulvien aiheuttamiin ongelmiin kannattaa varautua jo ennakkoon –
oli kyse sitten riskialueiden kevättulvista tai vaikkapa kesäisistä rankkasateista.
Myös sähkölaitteet vaativat huomiota.

TEKSTI: MATTI VÄLIMÄKI
KUVAT: SHUTTERSTOCK JA ARI J. VESA

Suomen ympäristökeskuksen tut-             muodostunut jääpato. Hulevesitulvat         la/. Kartoista näkyy, mille alueille tulva-
       kija Harri Myllyniemi muis-         ovat rankkasateiden aiheuttamia tulvia,     vesi voi levitä ja niissä arvioidaan myös
       tuttaa, että tulvat voidaan jakaa   jolloin vettä tulee niin paljon, että hu-   tulvien todennäköisyyttä.
merivesi-, vesistö- sekä hulevesitulviin.  lejärjestelmät eivät pysty sitä riittävän
Merivesitulvia esiintyy silloin, kun       tehokkaasti poistamaan.                       – Hulevesitulvista ei vastaavia karttoja
myrsky nostaa meren pintaa. Vesistö-                                                   ja ennusteita pystytä laatimaan. Ne ovat
tulvia aiheuttavat pitkään jatkuneet sa-     Koko maan merivesi- ja vesistötulvien     kuitenkin yleisimpiä taajama-alueilla,
teet tai lumen sulaminen, tilanteeseen     riskialueet löytyvät Suomen ympäristö-      missä maanpinta on kivetty tai asfaltoi-
voi vaikuttaa myös vaikkapa jokeen         keskuksen tulvakarttapalvelusta www.        tu eikä se ime vettä.
                                           vesi.fi/vesitieto/asunko-tulvariskialueel-
                                                                                         Hulevesitulvien riski on kasvanut,

   MUISTA SÄHKÖLAITTEIDEN SUOJAAMINEN

   Mikäli vesi uhkaa taloa toden teolla, sähköt on sammutettava       simman korkealle. Kastuneisiin sähkölaitteisiin ei saa kuitenkaan
   pääkytkimestä.                                                     enää koskea.

     – Taloa suojatessa kannattaa kiinnittää erityishuomiota myös       – Sähkökatkon varalta kotoa olisi tietenkin hyvä löytyä myös
   lämmitysjärjestelmiin, siihen, miten voidaan estää, että vaikkapa  taskulamppuja sekä puhelimiin varavirtalähteitä. Onneksi tulva-
   kaukolämmityksen lämmönjakohuone tai öljypoltin eivät kas-         tilanteet menevät kuitenkin yleensä suhteellisen nopeasti ohi,
   tuisi.                                                             Myllyniemi pohtii.

     Maalais- ja kaupunkilaisjärjen mukaisesti kaikki vedelle arat      Tulvaohjeissa muistutetaan myös, että tulvan keskelle jää-
   tavarat, mukaan lukien sähkölaitteet, on fiksua nostaa mahdolli-   neessä kerrostalossa ei saa käyttää hissiä.

6
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11