Page 114 - Rakenteellinen_energiatehokkuus_korjausrakentamisessa
P. 114

Kondenssi ikkunan ulkopintaan aiheutuu siksi, että ulkolasi jäähtyy ulkoilmaa kylmemmäksi, kuva 55. Syynä tähän on
                                            lasin lämpösäteily ympäristöön ja taivaalle. Pilvetön taivas ulkoilmaa kylmempänä säteilee ikkunaan päin vähemmän läm-
                                            pöä kuin ikkuna säteilee pois, jolloin lasi jäähtyy ulkoilmaa kylmemmäksi. Tavallisessa kaksi- ja kolmilasisessa ikkunassa
                                            lämpövuoto sisältä yleensä kompensoi säteilyjen eron, mutta nykyaikaisten ikkunoiden lämpövuoto on niin pieni, että
                                            ulkopinta pääsee jäähtymään tietyissä olosuhteissa ulkoilmaa kylmemmäksi.
                                            Suurin tiivistymisriski on syksyisin, jolloin ulkoilman kosteus on suuri ja ikkunan lämpöhäviö ulko- ja sisäilman pienen
                                            lämpötilaeron vuoksi on pieni. Ikkunoiden sijainti rakennuksessa vaikuttaa siten, että korkealla oleviin ikkunoihin ja kat-
                                            toikkunoihin taivaan lämpötila vaikuttaa enemmän kuin ensimmäisen kerroksen ikkunoihin, minkä vuoksi korkealla sijait-
                                            sevissa ikkunoissa tiivistymisriski on suurempi. Kosteuden tiivistyminen ulkopintoihin ei vaikuta ikkunoiden kestävyyteen.
                                            Käytännössä haittana ovat hetkittäinen huono läpinäkyvyys ja ulkopinnan herkempi likaantuvuus. Kosteuden tiivistymi-
                                            nen ikkunan ulkopintaan voidaan estää lähes kokonaan käyttämällä ikkunan uloimpana lasina huurtumisen estävää lasia.
                                            Myös pitkät räystäät, rakennuksen edessä olevat puut ja muut rakennukset sekä julkisivulla olevat auringonsuojaritilät
                                            voivat estää kosteuden tiivistymisen ikkunalasien ulkopintaan.
                                            Ulkoilman lämpötilan nopea nousu kylmän yön jälkeen aiheuttaa myös kondenssia ikkunoiden ulkopintaan. Tässä tilan-
                                            teessa ikkunan lämpötila seuraa viiveellä ulkoilman lämpötilaa ikkunan lämpökapasiteetin vuoksi. Jotta lämpötilan nou-
                                            susta johtuvaa kondenssia esiintyisi, tuulen pitää olla vähäistä, ulkoilman lämpötilan nousta nopeasti ja ulkoilman olla
                                            hyvin kosteaa.
                                            Ulkoilman nopeasta lämpötilan noususta aiheutuvaa kondenssia ei pystytä estämään rakenteellisin keinoin. Tästä syystä
                                            aiheutuvaa kondenssia voi joskus esiintyä myös niissä ikkunoissa, jotka ovat räystäiden ja katosten alla.

Kuva 55. Ikkunan ulkopintaan voi ajoittain
tiivistyä ulkoilmasta kosteutta (kuva VTT
Oy).

                                            112
   109   110   111   112   113   114   115   116   117   118   119