Page 15 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2022
P. 15
KUVA: MINTTU HYYTIÄINEN
Milja-Hertta Suominen, Nelli Koskinen, kuvataide
kuvataide Omakuvat
Lopputyönäni on kaksi omakuvaa,
Pelko jotka ovat toteutettu piirtämällä.
Öljyvärimaalauksillani haluan Tavoitteenani oli tutkia omia
kuvata erilaisia fobioita ja pelkoja kasvoja niiden jäljentämisen
taiteen kautta. Tavoitteenani on, kautta.
että pystyisin töilläni kosketta-
maan ihmisiä ja saamaan niihin Nea Virtanen, kuvataide
juuri oikean tunnelman. Valitsin Spectaculum
tämän aiheen, sillä olen kiinnos- Piirroksessa näkyy se, miten
tunut ihmisen mielestä ja mistä yhteiskunta ohjailee ja muovaa
pelot alun perin lähtevät liikkeelle. ihmistä. Teoksessa nousee esiin
myös se, miten muiden katseet
määrittelevät toisia.
Elsa Karppi, valokuvaus, Venla Pulkkinen, keramiikka, Kahvipöydässä
Tunne ja yhteys
Teos omista rakkaista
KIRJOITTAJA: VENLA PULKKINEN
n Sain idean lopputyöhöni ensimmäisenä koronavuonna 2020.
Uusi tartuntatauti ja huoli isovanhempieni terveydestä käynnistivät
ajatusprosessin teoksesta. Sen tarkoituksena oli juhlistaa pandemiasta
selviytymistä ja viettää aikaa isovanhempieni kanssa. Suunnitelmana oli
tehdä heistä neljä keraamista muotokuvaa elävistä malleista.
Kun aloitin teoksen työstämisen syksyllä 2021 ja pandemia ei ollutkaan
ohi, teemat olivat todella läsnä työprosessissa. Mitä tehdä, kun on halu
ja tarve olla yhdessä, mutta samalla sisällä jyllää pelko sen seurauksista?
Syksy alkoi rennoissa tunnelmissa. Mummi ja ukki toivat pullaa, risti
sanatehtäviä ja kutimet mukanaan. Ensimmäiset veistokset valmistuivat
lähityöskentelyssä, mutta vuodenvaihteen lähestyessä ja tartuntalukujen
kiihtyessä oli pakko ottaa etäisyyttä. Vaikka taide olisi kuinka rakasta,
terveys on aina tärkein. Viimeinen muotokuva valmistui keskustellen
videopuhelun välityksellä ja hyvinhän se onnistui.
Sain yllättyä prosessin aikana monesti. Opin, että taiteellisen työn
tekeminen rakkaistaan asettaa tekijänsä todella haavoittuvaiseksi.
Mallien sanat jäivät sydämeen ja koskivat syvempää kuin olin ajatellut.
Muistan varmasti ikuisesti sen hetken, kun mummini kumartui
katsomaan muotokuvan valmista muotoa ja sanoi: ’’Ei sinusta varmaan
muuta voi tulla kuin taiteilija.’’ Lause osui jonnekin syvälle.
Lukuisat kahvipöydissä käydyt keskustelut taiteilijan ammatin
epävarmuudesta ja B-suunnitelmista painolasteineen sulivat
harteiltani. Minulle se oli luottamuslause ja tunnustus siitä,
etten ole yksin unelmissani. Halasin mummia tiukasti ja itkin
kotimatkalla onnenkyyneleitä.
Viimeinen vuoteni Espoon kuvataidekoulussa on ollut arvokas ja tärkeä.
Se on luonut uutta, vahvistanut vanhaa ja antanut voimaa uskoa omaan
polkuuni. Se on antanut tiedon siitä, että tämä väylä tutkia ja vaikuttaa
maailmaan on minulle oikea. Taide kantaa ja on täynnä voimaa.
15
