Page 15 - Svingi19
P. 15
ylittänyt kaikki odotukset
Helppo ja hankala
Remonttivaihe oli haasteellinen, kun sen toteuttamisen yhtenä reunaehtona oli, että
Takkulassa voidaan koko ajan pelata 18-reikäisellä kentällä. Tavoitteessa onnistut-
tiin.
Kisällin valmistumisen jälkeen kritiikkiä ei ole enää kuulunut. Se on kerännyt pelkkää
kiitosta.
- Kisällin rakentaminen on jälkeenpäin osoittautunut paljon paremmaksi päätökseksi
kuin kukaan osasi edes kuvitella. Se on avannut uusia mahdollisuuksia, tuonut run-
saasti uusia lajin harrastajia ja myös uusia jäseniä seuraan.
9-reiän kenttä on madaltanut golfin aloittamiskynnystä, mutta Jäämaa korostaa sen
haastavan myös kokeneemmat pelaajat.
-Itse olen pelannut sen vain kerran par’iin, mutta vastaavasti Mestarin etuysin useita
kertoja allekin. Kisällin rakentaminen oli äärimmäisen hyvä ratkaisu, hän sanoo.
Kisälli on osaltaan vaikuttanut siihen, että Lahden Golfin vetovoimaisuus on säilynyt
lajin murroksessa ja seuran jäsenmäärä on joka vuosi jatkanut tasaista kasvuaan.
Oy ja ry aina yhdessä
Seuran puheenjohtajana Heikki istui kahdeksanvuotisen kautensa myös oy:n halli-
tuksessa.
- Meillä oy ja ry ovat aina toimineet äärimmäisen hyvässä sovussa, yhteistyötä on
tehty ”satasella”. Ja näin vanhassa seurassa terävät särmät ovat hioutuneet pois, se
koskee ihan jokaista asiaa. Kukaan ei pääse kukkoilemaan, hän virnistää.
Seuran ja kentän asiat seurasivat naapurissa jo tuolloin asunutta Heikkiä kotiinkin.
- Kyllä me Rauhalan Eeron (ex-kapteeni ja naapuri) kanssa pohdiskeltiin asioita mo-
nilta kanteilta lukuisilla ”Merskun” lenkeillämme.
Muutenkin ex-puheenjohtaja jakaa kiitosta luottamus- ja toimihenkilöille.
- Leinon Harri on ollut oy:n puheenjohtajana aivan loistava, niin omistautunut kuin
olla ja voi. Kun Ruposen Juha irtisanoutui toiminnanjohtajan paikalta, löytyi hänelle-
kin hyvä seuraaja naapurista. Nikusen Tommi on ollut hyvä toimari. Ja Viitalan Mika
hoiti loistavasti kilpailutoimikunnan asiat, kiittelee Jäämaa.
Tärkeä kilpavalmennus
Jo puheenjohtajana aloittaessaan Heikki korosti kilpapelaajien valmennuksen mer-
kitystä. Valmennuksesta ovat vastanneet Mikael Mustonen, Anssi Kankkonen ja ny-
kyisin Riku Äyri.
- Minulle se on iso asia ja edellytys niin kauan kuin haluamme ylläpitää urheiluseu-
raimagoa. Tykkään siitä, sillä valmennus myös erottaa meidät muista Päijät-Hämeen
golfseuroista, hän muistuttaa.
Svingi 2019 | Sivu 15