Page 24 - Svingi19
P. 24
Senioreiden toimintaa
kaudella 2019
Aloitamme kauden toukokuussa Tallinnan/Pärnun matkalla, jonne kaikki halukkaat eivät vali-
tettavasti mahtuneet mukaan.
Heinäkuussa on tarkoitus tehdä pelimatka Kullooseen ja syyskuussa pelataan perinteisesti
Virvikissä.
Seniorikauden avaus järjestetään Kisällillä 15. toukokuuta, ja tarjolla on mukavaa pelaamista
sekä keittoa.
Kesäkuussa pääsemme taas katsomaan Pesäkallion kesäteatterin kenraaliharjoitusta.
Kilpailutoimintaa riittää koko kesäksi. Seuran kilpaseniorit kiertävät eri ikäluokissa pitkin Suomea. Toivot-
tavasti mitaleja saadaan edellisvuosien malliin.
Senioritoimikunta järjestää kisoja kaikille halukkaille senioreille Kisälli-kentällä kesä-elokuussa maanan-
taisin sekä Mestari-kentällä yhdeksän kertaa. Uutuutena Mestarilla pelataan vuorotellen kaikilta tiipaikoil-
ta niin, että naiset ja miehet pelaavat samalta tiiltä. Mestari-kentällä kilpailut alkavat klo 11.00 kentänhoi-
dollisesta syystä.
Seuran senioreiden mestaruuskisat pelataan viikkoa myöhemmin kuin yleiset sarjat. Näin seniorit voivat
halutessaan osallistua myös yleiseen sarjaan.
Lähialueen muiden seurojen kanssa pelataan kesän aikana Sikspäki-kilpailusarjaa. Lisäksi osallistumme
senioreiden kymmenen seuran otteluun ja seuraotteluun Hartolaa vastaan.
Syyskuussa onkin sitten päättäjäisten aika palkintoineen ja arpajaisineen.
Pölkkygolfin kasvu jatkui
Pölkkygolfin suosio jatkoi tasaista kasvuaan myös viime talvena. Jo marraskuussa alkaneen kauden
aikana kirjattiin 415 kilpailusuoritusta, mikä on kymmenen prosenttia enemmän kuin edellistalvena.
Kentällä pelasi talven aikana omaksi ilokseen myös kymmeniä sellaisia pelaajia, jotka maksoivat talvi-
kausimaksun, mutta eivät osallistuneet kilpailutapahtumiin.
Kilpailukausi alkoi perinteisesti 31. joulukuuta pelatulla Tinatuopilla. Jo 25. kerran järjestetty kilpailu ko-
kosi 49 osanottajaa.
Suurin tapahtuma oli viidennen kerran järjestetty MM-kilpailu, jossa oli 65 osanottajaa 14 eri seurasta.
Seitsemän osakilpailun Winter Tourilla oli keskimäärin 33 pelaajaa kilpailussa.
Runsasluminen talvi oli kentänhoidolle haasteellinen, mutta onnistui kahdella koneella. Suurimmat lumi-
massat ajettiin traktorilla ja greenien perustasaus hoidettiin Kubotalla.
Sivu 24 | Svingi 2019