Page 9 - Svingi2020
P. 9
2020 koronakesän
kentänhoitoa
Saattaa olla, että koronasta puhuminen tai yleensä läheisyyteen poiskerättyjen roska-astioiden alus-
sen sanan mainitseminenkin nostattaa jo monessa toille.
karvat pystyyn eikä siitä enää hirveästi tekisi mieli
lukea tai keskustella. Jokuhan ne roskat kuitenkin kerää, ja tuo aika on
sitten pois varsinaisesta kentänhoitotyöstä.
En sen enempää aio itse koronasta puhuakaan,
vaikka niin minulla kuin kaikilla muillakin tuntuu Suositusten mukaisesti teepaikoilla ei ainakaan
olevan asian hoidosta vankka ja oikea mielipide. toistaiseksi ole pallopesureita eikä bunkkereissa
haravia. Koska emme ehdi ajaa hiekkaesteitä jokai-
Viruksen olemassaoloon olemme kuitenkin jou- sen pelaajan jäljiltä, koittakaa tasoittaa jälkiänne
tuneet sopeutumaan niin töissä, kotona kuin va- mahdollisimman hyvin, jottei seuraavan pelaajan
paa-aikanakin. Golfaajan näkövinkkelistä vaikutuk- tarvitse jatkaa pelaamista syvästä kengänpainu-
set näkyvät etenkin palvelujen supistumisena. masta.
Hoitotöistä ei tingitä Kentälle on ripoteltu muutamia kylttejä muistutta-
maan muutamasta pelaajan perusvelvollisuudesta,
Kentänhoitoon poikkeuksellinen tilanne on tuonut putoamisjälkien paikkaamisesta ja siirtymäteiden
muutamia muutoksia. käyttämisestä.
Työntekijät on jaettu kahteen toisistaan erillään Putoamisjälkien korjaamisessa on edelleen toivo-
pysyvään työryhmään, jottei mahdollisen tartunnan misen varaa. Paikatkaa edes joku jälki, jos omaanne
tai sen epäilyn takia koko henkilökuntaa aseteta ette löydä. Ei tosin ole kiellettyä korjata muutamaa
karanteeniin. ylimääräistäkään.
Koska korona tulee joka tapauksessa aiheuttamaan Siirtymätiet viheriöiden läheisyydessä on raken-
tulopuolelle jonkinmoisen loven, olemme joutuneet nettu siksi, että niitä käyttämällä säästetään pe-
vähentämään sekä työntekijämäärää että työtun- lialuetta. Oikopolut syntyvät nopeasti ja niiden
teja. Ensisijaisesti tämä näkyy kentän parannus- ja nurmettaminen jatkuvan kulutuksen takia on toivo-
uudistustöiden siirtämisellä syksyyn, tai kenties tu- tonta. Välttäkää siis kulkemista etenkin kuluneilla ja
leville vuosille. Jo viime syksynä aloitetut työt toki huonokuntoisilla alueilla.
viedään loppuun mahdollisimman nopeasti.
Näillä pienillä toimilla vähennätte henkilökunnan
Hoitotöistä emme kuitenkaan aio tinkiä, se olisi turhaa työtä ja annatte oman panoksenne kentän
väärin sekä pelaajia kohtaan, että varsin lyhytnä- hyvän pelikunnon ylläpitämiseksi.
köistä tulevia vuosia silmällä pitäen. Jos aika ei riitä,
ensimmäisenä tingitään siimaleikkuusta. Poikkeavasta ajasta huolimatta ei ole mitään syytä
epäillä, etteikö kesästä muodostuisi mitä mainioin
Roskat pois kentältä golfkausi.
Kentän roska-astiat eivät ole käytössä, joten pelaa- Harri Walden SVINGI 2020 | 9
jilta odotetaan, että omat roskat tuodaan kentältä Kenttämestari
pois. Ikävä kyllä jotkut näkevät oikeudekseen hei-
tellä roskia ympäri kenttää tai jättää niitä teeboxien