Page 3 - OmaaVoimaa_2-2021
P. 3
Pääkirjoitus
LÄNNEN OMAVOIMA KASVAA,
MUTTA PAIKALLISUUS PYSYY
TIEDOTIMME MAALISKUUN LOPULLA, että Lännen Oma- pidetään tiukasti kiinni, yhtiö hakee valtakunnallisesti kasvua
voiman toiminta laajenee Pirkanmaalle ja sen myötä sähkönmyynnissä.Tarkoituksena on myös jatkaa kasvua edel-
yhtiön koko kasvaa noin kaksinkertaiseksi. Leppäkos- leen uusien kaltaistemme osakkaiden kautta.
ken Energian ja Valkeakosken Energian tuleminen Lännen
Omavoiman osakkaiksi tarkoittaa resurssien kasvamista ja Lännen Omavoima on jatkossakin
ennen kaikkea sitä, että pystymme yhä kovenevassa kilpai- paikallisesti vahva toimija
lutilanteessa tarjoamaan paikallisesti laajemman palvelu- ja
tuotevalikoiman kilpailukykyiseen hintaan.
Paikallisuus on aina ollut yksi Lännen Omavoiman strate- Vaikka tuttu ja turvallinen palvelu säilyy, Lännen Omavoima
gian kulmakivistä, emmekä siitä luovu nytkään. Vahvan pai- on monessa mielessä uudessa tilanteessa. Olen toiminut toi-
kallisuuden lisäksi kaikkia osakkaita, Rauman Energiaa, mitusjohtajana vuodesta 2015 lähtien Rauman Energian toi-
Vakka-Suomen Voimaa ja nyt uusina mukaan tulevia Leppä- mitusjohtajan tehtävien ohella. Lännen Omavoiman kasvu-
kosken Energiaa ja Valkeakosken Energiaa, yhdistävät luotet- suunnitelmien myötä tuli aika etsiä yhtiölle toimitusjohtaja,
tavuus ja vastuullisuus. joka lähtee viemään kasvavaa yhtiötä kohti kovaa tavoitetta,
joka on nousu Suomen kymmenen suurimman sähkönmyy-
LÄNNEN OMAVOIMA PYSYY jatkossakin vahvana paikallisena jän joukkoon.
toimijana omistajaosakkaiden alueilla ja asiakkaamme saavat
palvelua tutuista palvelupisteistä kuten tähänkin asti. Energistä kesää!
Lännen Omavoimalla on vuodenvaihteeseen mennessä tapah- MARKO HAAPALA
tuvan laajenemisen myötä yli 65000 asiasta ja liikevaihto kas-
vaa noin 40 miljoonaan euroon. Samalla kun paikallisuudesta Toimitusjohtaja
Rauman Energia / Lännen Omavoima
www.omaavoimaa.fi Lännen Omavoiman, Rauman Energian ja VSV-konsernin asiakaslehti Julkaisija: Lännen Omavoima Oy
www.lannenomavoima.fi Paikallistoimitus: Päätoimittaja Lauri Tuomola, lauri.tuomola@lannenomavoima.fi
www.raumanenergia.fi Helsingin toimitus: Päätoimittaja Ari J. Vesa, ari.vesa@energia.fi Kustantaja: Adato Energia Oy
www.vsv.fi Toimituksen assistentti: Riitta Lahti, riitta.lahti@energia.fi
Painopaikka: PunaMusta, Forssa 2021 Taitto: PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelupalvelut
Palvelunumerot: Asiakaspalvelu (02) 880 0 880, Maksuasiat (02) 2700 390, Vikanumero 020 6066 133
Palvelupisteet: Kairakatu 4, Rauma, Vihtorinkatu 2, Laitila, Voudinkatu 35, Raisio
3