Page 12 - PlanExtra-3-2024
P. 12
Sinivalo erityisen tehokas haastavammilla pinnoilla Vähemmän henkilökunnan sairauspoissaoloja
”Hoitohuoneen pintahygienian kannalta juurikin kriittisten Sinivaloa käytetään puhdistukseen ja desinfiointiin jo mitä
pisteiden eli hoitoyksikön varren, näytön, konsolin silikoni- moninaisimmilla toimialoilla ja tiloissa, kuten ambulansseis-
suojan, hoitovalaisimen kahvojen sekä hoitoyksikön lähi- sa, leikkaussaleissa, lääketeollisuudessa, elintarviketeolli-
ympäristön tulos oli hyvä – vaikka vähästä on toki vaikeaa suudessa ja päiväkodeissa.
vähentää. Eroja ennen sinivalon käyttöä ja käytön jälkeen ei
ollut”, infektiotutkimuksen dosentti Saukkonen kuvaa tulos- Sinivalon käyttö erityisesti erilaisissa sosiaalitiloissa on
ta. Tulos kertoo ennen kaikkea siitä, että klinikan pintahygie- mm. vähentänyt sairauspoissaoloja eri toimintaympäris-
nia on ylipäänsä todella hyvällä tasolla. töissä. Vastaavia vaikutuksia odotetaan myös Oralilla. ”Sai-
rauspoissaolopäivien väheneminen on aina hyvä asia, sillä
Hoitoyksikön viereisestä allastasosta, missä pestään kä- näin henkilökunta pysyy terveenä ja poissaolojen kustan-
siä ja vettä voi roiskua sivuille, sekä molempien työpöytien nuksetkin vähenevät”, hammaslääkäri Nikkilä sanoo.
näppäimistöjen ja hiirien tuloksista löytyi enemmän mikro-
beja, jotka sinivalo kuitenkin eliminoi. Näppäimistöt ovat- ”Minun käyttökokemukseni sinivalolaitteesta on positii-
kin haasteellinen puhdistettava ja desinfioitava. Sinivalo vinen”, sanoo vuorostaan hygieniakoordinaattori Duong.
desinfioi molemmat työpöydät, mukaan lukien kahden met- ”On selvää, että päivittäisissä pintahygienian toimissa
rin päässä olevan hammaslääkärin työpöydän. ollaan Oralilla aina todella huolellisia, mutta inhimillisiä
virheitäkin voi sattua. Uudella teknologialla pystymme pa-
Odotus- ja sosiaalitiloissa oli merkittäviä eroja tuloksissa nostamaan entistäkin enemmän aseptiikan laatuun klini-
ennen sinivalon käyttöä ja sen jälkeen. Eroja löytyi erityisesti kallamme.”
odotustilan pöytien ja tuolien käsinojien sekä sosiaalitilojen
erilaisten kahvojen mikrobitasoissa, ja niiden osalta sinivalol- ”Sinivalolaitteella pystymme tehostamaan meidän jo nyt
la saatiinkin erityisen hyviä tuloksia. ”Näissä tiloissa puhtaus- huolellista ja tehokasta pintahygieniaa ja poistamaan mi-
tason ja -luokituksen ei toki tarvitse olla samalla tasolla kuin krobeja erilaisilta pinnoilta vieläkin varmemmin. Lisäksi sini-
hoitohuoneessa”, Saukkonen selventää. valo on käyttäjälle paljon ystävällisempää kuin esimerkiksi
UV-valo. Voin kyllä suositella sinivalolaitetta muillekin.”
12