Page 26 - Valintaopas_Kodinhoito_ja_korjaus-2020

RUNKO JA VAIPPA
PUUJULKISIVU
Puujulkisivussa on eniten huoltotöitä ja sen kunnossa pysyminen pe-
rustuu säännölliseen tarkkailuun. Puu on altis kosteudelle ja vaurioi-
tuu nopeasti. Maalauksen yleiskuntoa, verhouksen alaosaa, ikkuna-
pellityksiä, liittymäkohtia, verhouslautojen suunnanmuutoskohtia ja
seinän vierellä olevaa kasvillisuutta, pitää tarkkailla vuosittain. Huol-
tomaalaukset kannattaa tehdä riittävän ajoissa. Varsinkin rakennuk-
sen etelän puoleinen sivu kuluu auringon vaikutuksesta muita sei-
niä nopeammin ja uusintamaalaus tälle puolelle rakennusta voi tul-
la jo 5-7 vuoden kuluttua maalauksesta, kun taas muut sivut kestä-
vät noin 15 vuotta.
Huoltomaalaus ennen maalipinnan halkeilua
Maalipinta uusitaan jo ennen kuin maali alkaa halkeilla. Jos uusitaan
vain osa talon seinistä, esim. se eteläsivun seinä, on tärkeätä tietää
millä tuotteella ja sävyllä talo on maalattu. Uusi maali näkyy erivärise-
nä, vaikka se olisi aivan samaa kuin edellinen maali. Vanhaan pintaan
on tullut muutoksia auringon valon, lämmönvaihteluiden ja sään vai-
kutuksesta. Kun maalataan koko seinä, ei asia haittaa, sillä eri seini-
en välistä värieroa ei juuri huomaa, mutta jos paikkamaalataan vain
osa seinästä, erottuu se hyvin muusta väristä.
Jos maalipinta on hyvin kiinni, ei vanhaa maalia tarvitse poistaa.
Maalattava pinta puhdistetaan ja maalataan samalla, tai vastaaval-
la tuotteella. Huomattava on, ettei käytetä öljypohjaista ulkomaalia
vesiohenteisen päälle. Toisin päin kyllä onnistuu, kunhan pinta kar-
hennetaan esim. teräsharjalla.
Jos maali on hilseillyt, kaavitaan pinta terveeseen maalipintaan asti.
Nopeasti hilseilleen pinnan syynä on yleisimmin kosteus. Syy on selvi-
tettävä ja korjattava. Jos puupinta on vaurioitunut, korvataan vioittu-
nut kohta uudella, vanhaa vastaavalla puulla. Puujulkisivun kestoiäk-
si on laskettu noin 50 vuotta.
Kiinnitä huomio verhouksen alaosaan
Jos talon sokkeli on liian matala (alle 40cm), on verhouksen alaosa
alttiina roiskevesille ja maakosteudelle. Tästä voi olla seurauksena la-
hottajasienien pesiytyminen rakenteisiin. Erityisesti jos kyseessä on
pystylaudoitus, poikkileikattu puupinta imee kosteutta hyvin ja laho
muhii maalikerroksen alla, eikä ongelmaa huomata ennen kuin maali
hilseilee pois. Tärkeää on, että vuorilaudan alapää on viistetty sisään-
päin kääntyväksi ja suojattu maalikerroksella huolellisesti. Näin sei-
nältä valuva vesi pisaroituu ja putoaa alas, eikä imeydy puun sisään.
TIILIJULKISIVU
Tiiliverhouskaan ei ole täysin huoltovapaa, sillä niissäkin esiintyy eri-
laisia korjaus- ja huoltotarpeita. Suurimmat syyt tiiliverhouksen vauri-
oille tapahtuvat jo rakennusaikana. Kyse voi olla huonosta muuraus-
työstä, salaojien puutteesta, rakennukseen päin viettävästä maasta,
tai muutoin virheellisestä rakenteesta. Tiiliverhous on altis halkeamil-
le, koska se ei juurikaan jousta, jos talo elää aikojen saatossa. Hal-
keamat ovat ikäviä, sillä niiden kautta rakenteisiin voi päästä vettä
ja jossakin vaiheessa homevaurioita. Halkeamat voivat kertoa myös
ongelmista perustuksissa ja siksipä halkeamien syy olisi selvitettävä.
Tiiliseinässä voi osa tiilistä olla jopa kokonaan irti, mikä ker-
too laastin huonosta tartunnasta tiileen. Tämä voi olla perua jo ra-
kennusvaiheesta tai laasti on voinut vahingoittua esim. pakkasrapau-
tumisen, sääolosuhteiden, tai rakennusvirheen vuoksi.
Tiiliverhous päästää vettä lävitseen, sillä muurauslaasti on vet-
tä läpäisevää. Jos tiiliverhouksen takaa puuttuu kunnollinen tuuletus-
rako ylhäältä alas saakka, ei seinärakenne kuivu. Tämä voi aiheuttaa
tiilijulkisivun isoimmat ongelmat, jos vesi pääsee eristeisiin ja muihin
26
rakenteisiin aiheuttaen home- ja kosteusongelmia sisäpintoihin asti.
Seinä voi likaantua monestakin syystä. Esteettisesti haitallinen
aine voi olla peräisin ympäristöstä, kuten teollisuuden ja liikenteen
aiheuttamat ilman epäpuhtaudet, vesivalumien aiheuttama likaan-
tuminen, sekä liian lähellä seinää kasvavat kasvit. Likaantumista voi
aiheuttaa myös muuraamiseen käytetty laasti, josta peräisin olevat
vesiliukoiset suolat kulkeutuvat rakenteen pintaan.
Tiilipintojen puhdistus
Normaalisti tiiltä ei tarvitse puhdistaa, mutta jos rakennus on ti-
heän kasvuston ympäröimä, tai vilkkaan liikenteen lähellä, on puh-
distuksen tarve jossain vaiheessa olemassa. Ensimmäisenä kannat-
taa koettaa mekaanista puhdistusmenetelmää. Mekaanisia puh-
distusmenetelmiä ovat kuivaharjaus ja kaavinta. Ne eivät sovi sellai-
siin likatahroihin, jotka voivat levitä, kuten esim. rasva, tuore maali,
öljy, rasvainen noki jne. Harjaus ja kaavinta suoritetaan aina kuivaan
rakenteeseen ja sopivin työvälinen on jäykkä harja ns. juuriharja. Kaa-
vintaan sopii parhaiten puulasta, tai seinän värin mukainen tiilen kap-
pale. Metalliharjaa tai -kaavinta ei kannata käyttää, sillä ne jättävät
tiilen pintaan helposti tummia läiskiä.
Jos kuivapuhdistus ei ole riittävä, voi kokeilla tiiliseinän vesipe-
sua. Pesu tehdään alue kerrallaan ylhäältä alaspäin, jotta alas valu-
va likavesi ei enää imeytyisi takaisin seinään. Pesua ei jäätymisvaa-
ran vuoksi tulisi tehdä kovin myöhään syksyllä, talvella, tai liian aikai-
sin keväällä. Pienehköllä pinnalla pesutehoa voi yrittää parantaa käyt-
tämällä kuumaa vettä ja astianpesuainetta. Pesu erilaisilla kemikaa-
leilla tehdään ylhäältä alaspäin vedellä kyllästettyyn pintaan. Ennen
varsinaista käsittelyä on syytä pienellä alueella ensin varmistaa, ettei
kemikaali aiheuta huomattavia värimuutoksia tiileen. Mikäli pintojen
puhdistuksessa käytetään painepesua, on varottava liian suurta pai-
netta, jotta tiilipinta ei rikkoudu. Pesuainetta ei saa sekoittaa paine-
pesurissa käytettävään veteen, sillä on vaarana että aine tunkeutuu
syvälle tiileen ja voi aiheuttaa myöhemmin suolahärmeen muodos-
tumista ja jopa rakenteen vaurioitumista.
Tiilen pintaa rumentavat suolaläiskät
Uusien ja vanhempienkin tiilirakennusten pintaan kiteytyvät vesili-
ukoiset suolat ovat suurelta osin peräisin laastista. Tummien tiilien
pinnoilla esiintyy vaaleita ja vaaleiden tiilien pinnoilla kellertäviä,
vihertäviä, tai ruskeita suolaläiskiä, suolahärmettä. Ilmiö esiintyy
voimakkaimpana etelän- ja lännenpuoleisissa seinissä, joissa haih-
tuminen on suurinta. Tämä johtuu pääasiassa laastin sideainees-
ta peräisin olevien vesiliukoisten suolojen kulkeutumisesta haih-
tuvan veden mukana seinärakenteen pinnalle ja kiteytyessään ne
muodostavat härmeen.
Tämänkaltaiset suolaläiskät saattavat ilmaantua erityisesti sellai-
sille tuoreille tiilipinnoille, jotka on muurattu kylmissä olosuhteissa,
tai joita työn aikana ei ole suojattu. Esimerkiksi ne seinäpinnat, jot-
ka ovat pitkään olleet suojaamattomina vailla pellityksiä, räystäsko-
uruja ja syöksyjä ovat alttiita suolahärmehtimiselle. Ilmiö ei ole py-
syvää, sillä ilman kosteuden kasvaessa ne häviävät itsestään ja loput
sadevesi piiskaa puhtaiksi. Mikäli halutaan käyttää puhdistusmene-
telmää, voidaan tiiliseinät kuivaharjata, tai pinta pyyhkiä kostealla
harjalla, tai sienellä.
Pitkään pysyvät tai talvisin seinään ilmestyvät suolaläiskät
saattavat olla merkki myös lämpö- tai kosteusvuodosta, etenkin vä-
hän vanhempien rakennusten kohdalla. Tällöin on hyvä tarkastaa kos-
teus tai lämpövuoto.
Ennen isompien korjaus- tai puhdistustoimenpiteiden aloittamis-
ta on hyvä selvittää ja varmistaa suolaläiskien todellinen aiheuttaja,