Page 3 - DA-Group_lehti_2023
P. 3
Kuva: Taija Piikkilä Omavaraisuus ja
turvallisuus ovat
uusi normaali
Jos jotain olemme oppineet viime vuosista, niin ainakin
omavaraisuuden merkityksen. Pandemia, komponentti- ja
raaka-ainepula, energiakriisi sekä sota Euroopassa ovat lisän-
neet ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää on pitää asioita omissa
käsissä. Ja myös sen, kuinka naiivia on ollut luottaa siihen, että
globaalit markkinat toimisivat sovitusti kriisiaikoina.
Omavaraisuus on ollut DA-Groupin strategisia kulmakiviä jo
pitkään. Olemme määrätietoisesti kasvattaneet osaamistam-
me ja siten varmistaneet koko toimitusketjun toimivuuden
tuotekehityksestä aina valmistukseen asti. Kaikesta huolimat-
ta, emme ole säästyneet komponenttipulan aiheuttamalta
tuskalta. Varastossamme on melkein valmiita tuotteita, jotka
odottavat monessa tapauksessa vain sitä yhtä vielä puuttuvaa
komponenttia.
Kriisivuodet ovat jättäneet jälkensä, mutta olemme yrityksenä
kuten myös koko kansakuntana osoittaneet, että pystymme
toimimaan myös vaikeissa olosuhteissa. Emme välttämättä
aina odotetulla ja halutulla tavalla, mutta toimimaan kuiten-
kin. Meillä DA-Groupilla hankkeita on viety koko ajan eteen-
päin kaikista vaikeuksista huolimatta.
Komponentti- ja piirilevyvalmistusta on saatava EU:n alueelle,
sekä maailmanpoliittinen kädenvääntö on otettava todellisena
uhkana myös elinkeinoelämällemme. Uusia mahdollisuuksia
avautuu tällä hetkellä erityisesti puolustusteollisuuden sek-
torilla lähes päivittäin. Olemme kehittäneet muun muassa
edistyksellistä ja turvallista vedenalaista teknologiaa lähes
kaksi vuosikymmentä, ja nyt on aika muuttaa huippuluokan
osaaminen kaupallisiksi onnistumisiksi ja saada palkinto hyvin
tehdystä pitkäkantoisesta työstä. Erittäin suorituskykyinen ja
kustannustehokas merialueiden puolustusjärjestelmä kiinnos-
taa monia valtioita.
Kun yksi ovi sulkeutuu, aukeaa kymmenen uutta. Tällä ide-
ologialla olemme vieneet DA-Groupia eteenpäin ja se tekee
meistä myös jatkossa entistä luotettavamman ja turvallisem-
man kumppanin.
Uusia avauksia on tehty myös DA-Groupin johdossa. Tauno
Maksniemi on aloittanut DA-Groupin väliaikaisena toimitus-
johtajana ja nimityksen kautta DA-Group ottaa uuden aske-
leen kohti entistä asiakas- ja ratkaisukeskeisempää yhtiötä.
Tauno on kokenut yritysjohtaja, jonka taustalta löytyy työuraa
mm. turvallisuusalalta. Allekirjoittanut jatkaa itse konsernin
kehittämishankkeiden parissa ja toimii hallituksen puheenjoh-
tajana.
Kesäterveisin,
Sami Kotiniemi
DA-Group sidosryhmälehti 2023 3