Page 6 - DA-Group_lehti_2023
P. 6
Forum Marinumissa
kaikkien aikojen kävijäennäty
Merenkulkumuseoiden historia alkaa koituksena oli harvinaisen esineistön teriaalia tähän ei ollut helppo saada,
Suomessa 1930-luvulta. Tällöin Tur- saaminen laajemmin nähtäväksi ja sen miettii Mikko Meronen. Mikko jatkaa:
kuun perustettiin Åbo Akademin me- säilyttäminen asianmukaisissa ja mu- – Pitkään oli tiedossa, että laivassa oli
rimuseo. Nykyään Turussa toimivan seaalisesti perusteltavissa olosuhteissa. paljon suomalaisia, 64 henkilöä. Aja-
Forum Marinum -merenkulkumuseon tuksena oli, että tuodaan esiin laivalla
kävijämäärä on vuosittain huikeat 80 Viimeinen olleita suomalaisia ja sen ajan siirtolai-
000 ja se kuuluu 10 suosituimman mu- maailmassa suutta. Mietittiin, että käsitellään sitä
seon joukkoon Suomessa. Vuosi 2022 draamallisemmin. Ulkomaillahan kier-
oli ennätysvuosi, museossa vieraili Forum Marinumin vanhimmat esineet tää isot näyttelyt ja ne ovat valtavan
85 000 maksanutta kävijää, jotka oli- ovat 1700-luvulta. Esimerkkinä tällai- kalliita, jos olisi ollut laittaa parisen mil-
vat pääosin Suomesta. Ulkomaalaisia sesta esineistöstä on laivamaalaus ja joonaa, olisi tavaroita esittelevä näytte-
kävijöitä on eniten Saksasta ja Ruot- navigointiin liittyvää välineistöä. Mu- ly saatu, mutta se olisi vaatinut vuosia
sista. Museon kokoelmat koostuvat seon vanhin laiva, Sigyn, on rakennet- aikaa.Titanicin tapahtumia käsitellään
Turun kaupungin ja Åbo Akademin tu vuonna 1887 Göteborgissa. Tämän Turun kaupunginteatterin näyttelijöi-
kokoelmiin kerätyistä esineistä, jotka rahtilaivan merkittävyys juontuu siitä, den esittämänä kuunnelmien, draa-
on saatu lahjoituksina varustamoilta, että se oli tyypillinen aikakautensa mallisten keinojen kautta. Näyttelyssä
merimiehiltä ja laivanrakentajilta sekä edustaja, mutta tällä hetkellä se on keskitytään laivalla matkustaneiden
merenkulkualalla toimineilta yrityksiltä. viimeinen maailmassa - kertoo Forum ihmisten kohtaloihin.
Marinumin tutkija, Mikko Meronen.
Forssassa Odotuksia, unelmia
etänäyttelykohde Titanicin haikeat ja pelkoja
muistot
Osa historiallisesti merkittävästä me- Näyttelystä löytyy valokuvat lähes kai-
rimiina- ja torpedokokoelmasta on Turun Forum Marinumissa on tällä kista 64 suomalaisesta, jotka matkus-
siirtynyt Vedenalainen sodankäynti hetkellä lisänäyttely Titanicista, joka tivat laivalla. Perille Amerikkaan selvisi
-näyttelyyn, joka avattiin Forssassa on rakennettu yleisön pyynnöstä. Ma- näistä ihmisistä 26. Matkustajissa oli
DA-Groupin tiloissa vuonna 2021. Tar- myös sellaisia, jotka olivat käyneet jo
6 DA-Group sidosryhmälehti 2023