Page 9 - DA-Group_sidosryhmalehti_2021
P. 9
Avaruuden tilannekuva bittivirrasta lentokoneita ja satelliitteja koskevat ha-
vainnot.
Euroopassa on jo pitkään ollut tarve parantaa maanosan
yllä aukeavan avaruuden tilannekuvaa. Tähän ajaa osal- DA-Group on mukana Sodankylän observatorion kans-
taan myös yhä lisääntyvä piensatelliittien ja avaruusro- sa tekemässä esiselvitystä tutkan kustannuksista. Tällä
mun määrä. EU:ssa on havahduttu siihen tosiasiaan, ettei hetkellä on työn alla demonstraattori, jolla pyritään osoit-
täältä löydy kyvykkyyttä seurata avaruudessa enenevässä tamaan, että tutka voidaan toteuttaa kotimaisin voimin.
määrin kiertäviä pienkappaleita. Tämän demolaitteen erottelukyky on suunniteltu suurten
satelliittien havainnointiin. Havainnointitiedosta saatu
Kiinan ohjuskoe omaa satelliittiaan vastaan vuonna oppi voidaan käyttää hyödyksi jatkossa.
2007 nosti lopullisesti esille avaruustilannekuvan tarpeen.
Ohjuskoe onnistui ja avaruuteen pirstoutui tuhansia eri- Kotimaista avaruusosaamista
kokoisia kappaleita, jotka ovat suuri uhka satelliiteille ja
niiden aurinkopaneeleille. Tällä hetkellä avaruusromun Muutaman vuoden kuluessa on tarkoitus laatia tiekartta
määräksi arvioidaan useita kymmeniä tuhansia kappalei- avaruustilannekuvatutkan toteuttamisesta. Tavoitteena
ta. Lisäksi maata kiertää useita tuhansia toimimattomia on luoda konsepti kyvykkäästä, kotimaisesta avaruusti-
satelliitteja. Avaruusromukappaleiden nopeus avaruu- lannekuvatutkasta, joka valmistettaisiin Forssan Kassimä-
dessa voi kohota 35 000 kilometriin tunnissa. essä. Meillä voisi olla valmius toimituksiin mahdollisesti
jo vuonna 2025-2026. Tämä olisi meille kokonaan uutta
Suomessa on herännyt kansallinen tarve saada selvil- kyvykkyyttä, josta voisi kehittyä myös vientiä, Fabritius
le, millaisia satelliitteja kulkee valtakunnan alueen yllä sanoo.
avaruudessa ja mitä tietoa ne keräävät ja välittävät. DA-
Group haluaa olla vahvasti mukana Suomeen kaavaillun Saatavan tiedon perusteella satelliittien operaattorit
suurtehotutkan toteuttamisessa. Tällä avaruuden tilanne- voisivat hienosäätää omien satelliittiensa kiertorataa, mi-
kuvatutkalla (ATKT) parannettaisiin Euroopan Unionin ja käli avaruusromu aiheuttaa uhkaa satelliiteille. Tutkalla
Suomen itsenäisiä mahdollisuuksia turvata omaa avaruu- on tarve nähdä jo läpimitaltaan 5-10 senttimetrin kokoisia
sinfrastruktuuria. kappaleita. Tällä hetkellä piensatelliittien pienin sallittu
koko on 10 senttimetriä kanttiinsa oleva kuutio.
DA-Group on ollut jo mukana avaruussäätä kartoitta-
van EISCAT 3D-tutkajärjestelmän toteuttamisessa. Kos- DA-Groupissa toivotaan Suomesta löytyvän riittävää
ka tämän tutkajärjestelmän taustalta löytyy tieteellinen poliittista tahtoa tutkajärjestelmän toteuttamiseen. Var-
organisaatio ja sen rahoituksessa on mukana useita maa on, että satelliittien määrä kasvaa ja niiden kyvyk-
valtioita, ei tutkan avulla voida seurata satelliitteja eikä kyys paranee. Siksi avaruutta kannattaa seurata.
lentokoneita. DA-Group on valmistanut tutkajärjestelmän
lähetyssignaalin tuottamisessa ja vastaanottamisessa DA-Group on avaruustutkan osalta tutkatalo numero
tarvittavan laitteiston. Tämä laitteisto poistaa kerätystä ykkönen Suomessa, Fabritius tiivistää.
Kuvitus Arctic Weather Satellite -konstellaatiosta Maapallo satelliittien ja avaruusromun ympäröimänä
© OHB Sweden
DA-Group sidosryhmälehti 2021 9