Page 14 - Leppakosken-asiakaslehti-4_2023_verkko
P. 14
hyödynnä teknologia
PUHELIMELLA PERHEEN
TARINAT
TALTEEN
teksti matti välimäki, adato viestintä • kuva istockphoto
Älypuhelinta voi käyttää isovanhempien
muistelujen videoimiseen tai äänittämiseen.
Juttutuokiot tarjoavat antoisaa yhteistä te-
kemistä ja samalla tärkeät tarinat tallentuvat
myös tuleville sukupolville.
Tulevana jouluna voi olla hyvä tilaisuus kysyä mummolta tai pa-
palta, miten joulua vietettiin hänen lapsuudessaan. Isovanhemman
muistelut voi videoida tai tallentaa puhelimelle äänitiedostona.
Eikä asiaa kannata jättää tietenkään tähän. Arkena voidaan jatkaa
esimerkiksi siitä, minkälaisia olivat isovanhemman omat vanhem-
mat tai isovanhemmat, mitä leikkejä leikittiin pihalla, miten vietet-
tiin lauantai-iltaa, missä mummo ja pappa tapasivat tai minkälaista
oli mummon tai papan työpaikalla.
Jos vaikkapa pappa osaa soittaa haitaria, niin ei kun musiikkivi-
deota tekemään. Mikäli mummo on kuuluisa korvapuusteistaan,
hänet voi taltioida pullia leipomassa, ehkäpä samalla selviää se sa-
lainen reseptikin. Tällaisilla taltioinneilla voi osoittaa myös jälkipol-
vien arvostusta isovanhempaa ja hänen taitojaan kohtaan.
Paljon mielenkiintoista tarinaa voi syntyä vaikkapa valokuva-al-
bumin äärellä. Samalla albumiin kannattaa tietenkin kirjoittaa, kei-
tä kuvissa on.
14 JUURET