Page 11 - Asiakaslehti-2-2024-Valkeakosken-energia
P. 11

Uudenkaupungin Lepäisten saaressa on entinen kivilouhos,
jonka noin kahdeksan hehtaarin tontilla sijaitsee Jaana ja Jark-
ko Junnilan idyllinen koti. Piha-alue palkittiin Uudenkaupun-
gin Sanomat -lehden Vuoden pihana 2023 niin yleisön kuin
raadin toimesta.

  Tontilla on menossa useampia projekteja ja uusia ideoita
tulee päivittäin. Yksi tällainen oli aurinkoenergiajärjestelmä,
jonka Omavoima toimitti alkukesästä 2024 lammen rannalla
sijaitsevan hirsisen savusaunan katolle.

     "Aurinkopaneelit ovat meille
              ylpeyden aihe."

"Ajatus aurinkopaneeleista oli pyörinyt jo pitkään mielessä ja
kun poikamme hankki itselleen paneelit, mekin innostuim-
me asiasta. Kävimme Laitilan Energiamessuilla varta vasten
Omavoiman pisteellä, sillä haluamme käyttää kaikessa tuttuja
ja luotettavia paikallisia toimijoita", Jarkko kertoo.

  Messujen jälkeen Omavoiman aurinkoenergiajärjestelmien
myyjä Peter Kunze kävi tutustumassa Junniloiden tonttiin.
Savusaunan katto valikoitui paikaksi, sillä siihen paistaa au-
rinko käytännössä koko päivän.

  "Totesimme Peterin kanssa, että kahdeksan paneelin järjes-
telmä on meille paras vaihtoehto, ja siihen voidaan myöhem-
min lisätä paneeleita tarpeen mukaan. Asennustyöt kävivät
nopeasti ja ammattitaitoisesti avaimet käteen -periaatteella.
Saimme myös hyvää käytännön opastusta."
aurinkovoimasta omavaraisuutta
Junnilat kierrättävät käytännössä kaiken. Tontilla on esimer-
kiksi useampia komposteja, joista saadaan multaa istutuksille.
Aurinkovoimala on luonnonläheinen ja taloudellinen valinta,
mutta se parantaa myös omavaraisuutta.

  "Ajatuksenamme on saada kastelu ja erilaiset vesiputoukset
toimimaan auringon tuottamalla energialla. Se on edullisem-
paa ja luontoystävällisempää", Jaana kertoo.

  Heille on ollut positiivinen yllätys, miten paljon aurinkovoi-
mala on pienentänyt sähkölaskua.

  "Parhaina päivinä tuotto on noussut jopa yli 20 kilowatti-
tuntiin. On mielenkiintoista seurata oman aurinkovoimalan
sähköntuotantoa", Jarkko sanoo.
aurinkopaneelit ylpeyden aihe
Aurinkopaneelit sopivat kauniisti luontoa kunnioittavaan pal-
kittuun miljööseen.

  "Vieraamme ovat olleet todella kiinnostuneita tästä järjestel-
mästä. Aurinkopaneelit ovat meille ylpeyden aihe", Jaana hy-
myilee.

  "Tämä oli täyden kympin hankinta, en ole keksinyt näistä yh-
tään negatiivista puolta", Jarkko lisää.
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16