Page 7 - Asiakaslehti-2-2024-Valkeakosken-energia
P. 7
Jarmo Hellstedt on kokenut energia-alan toimija, nuksia, jotka lämmitystapa ja investoinnit sisältävät. Tyy-
joka vetää A-Insinööreillä prosessi- ja energiatek- pillisesti ostetaan lämpöpumppu, mutta unohdetaan, että
niikkaan keskittynyttä osastoa. sähköliittymää voi joutua kasvattamaan, jopa tuomaan
"Energian säästäminen on taloteknisten ihmisten muuntajan tontin kulmalle. Näin kävi esimerkiksi eräälle
ja rakennesuunnittelijoiden asia. Pitää tunnistaa, taloyhtiölle Nokialla."
mihin rakennukset käyttävät energiaa. Eikä vähästä voi
säästää paljoa." "Toinen virhe on se, että arvotetaan kilpailevan energia-
muodon hinta väärin. Esimerkiksi kerran väitettiin, että
"Valtaosa energiasta kuluu ilman kierrättämiseen, joten kaukolämmön hinta nousisi säännöllisesti 10 % vuodessa.
siellä on potentiaalia. Kaikesta kiinteistöjen kuluttamasta No eihän se nouse, päinvastoin, kaukolämmön hinta on va-
energiamäärästä 15–30 % haukkaa ilma. Kaksi muuta mer- kaa. Kyseisessä tapauksessa kaukolämpöenergian hinta oli
kittävää tekijää vanhoissa rakennuksissa ovat vaippa eli sei- pysynyt samana seitsemän vuotta."
närakenteet sekä aukot eli ikkunat ja ovet. Näitä rakenteita lämpöyhtiöt ovat ympäristövastuullisia
parantamalla voi säästää energiaa." "Nykykeskustelussa kaukolämpöä on pyritty mollaamaan
vailla tosiasiallisia perusteita. Lämpöyhtiöt ovat hyvin ym-
"Pitää tunnistaa, säästetäänkö päristövastuullisia ja tuottavat lämpöä ympäristöystävälli-
energiaa vai rahaa." sesti ja hiilineutraaliutta tavoitellen", Hellstedt toteaa.
Käyttö ja tottumukset vaikuttavat energiankulutukseen. "Energiayhtiöt pyrkivät käyttämään ei-fossiilisia energi-
Energiaa kuluu, lämmitti sitten millä tahansa. Energian- anlähteitä, haketta ja teollisen mittakaavan lämpöpump-
säästötoimenpiteet ovat eri asia kuin se, millä tuotetaan pusovelluksia. Yhtiöt investoivat sähkökattiloihin, joissa
lämpöä. voidaan käyttää vihreätä sähköä, kuten tuulivoimatuotan-
toa. Kaukolämpö perustuu moneen eri energianlähteeseen.
"Pitää tunnistaa, säästetäänkö energiaa vai rahaa. Tietyt Alalla suuret toimijat selvittävät pienydinvoiman mahdol-
lämpöpumppukauppiaat väittävät, että kun vaihdat jär- lisuuksia."
jestelmästä toiseen, säästät energiaa. Mutta ei se niin ole.
Energian yksikkö on kWh, rahan €. Energiaa säästetään Hellstedt toteaa, että energiayhtiöt omistavat hyvää ener-
tekemällä kiinteistöön rakenteellisia muutoksia ja muutta- giainfraa, kuten kaukolämpöverkosto. Sitä kannattaa vaa-
malla tottumuksia." lia.
"Rahaa säästetään valitsemalla lämmönhankinta oikein, "Keskitetty lämmöntuotanto perustuu yleensä viimeisim-
huomioiden kaikki investointeihin, käyttöön ja kunnossa- pään teknologiaan ja on tyypillisesti energiatehokkaampi
pitoon liittyvät kustannukset." kuin hajautettu. Jos kiinteistö sijaitsee kaukolämpöverkon
harhaanjohtavaa markkinointia läheisyydessä, on vaikea löytää perusteita rakentaa joku
"Energiamarkkinabisnes on muuttunut viime aikoina muu kuin keskitettyyn lämmönjakeluun perustuva järjes-
osin toisten mollaamiseksi. Enää ei keskitytä vain omien telmä."
vahvuuksien esittämiseen. Ei sellaista esiintynyt 1980- ja
1990-luvulla", Hellstedt toteaa. "Keskitetty lämmöntuotanto
perustuu yleensä viimeisimpään
"Eräs alan lehti kirjoitti, kuinka kerrostaloyhtiö Helsin-
gin Jakomäessä päätti siirtyä kaukolämmöstä maalämpöön teknologiaan."
sillä perusteella, että he olisivat säästäneet 200 000 € vuo-
dessa." eu:lta uusia määräyksiä
Euroopan Unioni tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna
"Jutun toimittaja kertoi, että luvut perustuivat maaläm- 2050. Toukokuussa astui voimaan uusittu rakennusten
pötoimittajan tietoihin, eikä hän ole tarkastanut tietoja. energiatehokkuusdirektiivi, joka edellyttää merkittäviä
Toinenkin asiantuntijataho totesi, ettei tällaista määrää voi muutoksia lainsäädäntöömme ennen vuoden 2026 touko-
säästää, vaikka tekisi muitakin energiansäästötoimenpitei- kuuta. Direktiivi koskee asuinkerrostaloja ja liikekiinteis-
tä." töjä.
"Toimittaja teki korjaavan jutun, mutta siinä vaiheessa oli "Kyseessä on Suomessakin valtava bisnes, suuruusluokal-
jo huonot housuissa eli annettu väärää kuvaa. Laskelmien taan 10 Mrd euroa. Nyt seuraamme, mennäänkö periaat-
pitää olla puolueettoman tahon tekemiä ja niiden pitää pe- teella keppi ja porkkana vai suoralla vaatimuksella."
rustua faktoihin", Hellstedt toteaa.
"Joka tapauksessa, jos kiinteistö lämmittää fossiilisilla,
"Oikean tavan lämmittää määrittelee kustannustehok- direktiivin vaatimaa luokitusta voi tavoittaa siirtymällä
kuus. Sen laskemisessa tehdään yleensä kahta perusvirhettä." kaukolämpöön", toteaa Jarmo Hellstedt.
"Ensinnäkin vertailtaessa ei huomioida kaikkia kustan-
VALKEAKOSKEN ENERGIA 7