Page 5 - Asiakaslehti-2-2024-Valkeakosken-energia
P. 5
Valkeakosken
Talonäyttelyn
paritalo lämpenee
kaukolämmöllä
teksti jukka nissinen • kuva jukka nissinen
valkeakosken energia oli mukana Valkeakos- pövesi on toistaiseksi edelleen 115-asteista.
ken Talonäyttelyssä paitsi omalla osastolla, myös Muita uudistuksia ovat esimerkiksi kauko-
tuomalla kaukolämmön alueelle. Kaukolämpö-
keskuksen kiinteistöön toimittaneen Högfors jäähdytys, eli kesäisin samaa putkistoa voidaan
GST:n Kimmo Hieta toteaa kaukolämmön ke- käyttää kiinteistöjen jäähdyttämiseen, sekä savu-
hittyneen ja jatkavan kehitystään kaiken digita- kaasupesurit. Pesurit keräävät talteen pienhiuk-
lisoituessa. kasia, mutta myös savukaasujen tuottama lämpö
saadaan pesurissa talteen, jolloin polttoaineiden
"Älyä tulee enemmän ja enemmän muun käyttö vähenee ja energiatehokkuus paranee.
muassa siksi, että pyritään hiilineutraalisuuteen.
Ja kun nykyisin vaaditaan kulutusjoustoa, on tie- Lämpöä voidaan tuottaa erilaisilla menetelmil-
toa saatava energialaitoksille, jotta ne pystyvät lä, kuten hukkalämmöstä, jota saadaan esimer-
hallinnoimaan verkkoa tehokkaasti." kiksi datakeskuksista ja kauppaliikkeistä. Halval-
la sähköllä voidaan lämmittää sähkökattiloita ja
"Uskon että 5–10 vuoden kuluttua ei puhuta purkaa energiaa kalliin sähkön aikana kaukoläm-
enää kaukolämpöverkosta, vaan energiaverkosta pöverkkoon.
tai jostain muusta." valkeakosken talonäyttelyn paritalon,
merkittävä uudistus kaukolämmössä ta- jossa on kaksi 100 m2 asuntoa, rakensi Raken-
pahtui, kun 115-asteinen kaukolämpöputkistos- nustyö H. Männistö Oy. Rakennuksessa on mo-
sa liikkuva vesi päätettiin muuttaa 90-asteiseksi lemmille asunnoille omat 2,2 kWp:n aurinkosäh-
vuonna 2022. Matalalämpöinen vesi aiheuttaa köjärjestelmät sekä Valloxin ilmanvaihtokoneet
vähemmän lämpöhäviöitä kulkiessaan putkis- lämmöntalteenotolla.
tossa. Suuri osa laitteista on edelleen mitoitettu
115-asteeseen ja muutokseen menee vielä aikaa, "Tämä oli meidän ensimmäinen kaukolämpö-
ennen kuin laitekanta on kokonaan vaihdettu kohteemme. Helppoa kuin heinänteko – laitat vain
90-asteiselle vedelle. Valkeakoskella kaukoläm- säädöt kohdalleen ja se on siinä", toimitusjohtaja
Heikki Männistö kommentoi kaukolämpöä."
VALKEAKOSKEN ENERGIA 5