Page 17 - Kajaanin_terveysaseman_alue_RHS_06042021
P. 17
3.3 Kaavatilanne Ote Kainuun voimassa olevien maakuntakaavamerkintöjen yhdistelmäkartasta,
26.2.2020. (Kartta Kainuun liitto).
Maakuntakaava
17
Kainuussa on viisi voimassa olevaa maakuntakaavaa: Kainuun maakunta-
kaava 2020 (vahvistettu 2009), Kainuun 1. vaihemaakuntakaava (lainvoimai-
nen 2015), Kainuun kaupan vaihemaakuntakaava (vahvistettu 2016), Kai-
nuun tuulivoimamaakuntakaava (lainvoimainen 2019) ja Kainuun vaihemaa-
kuntakaava 2030 (lainvoimainen 2020). Kainuussa on vireillä Kainuun tuuli-
voimamaakuntakaavan tarkistaminen.
Kainuun voimassa olevassa maakuntakaavassa terveysaseman alue sijaitsee
keskustatoimintojen alueella C. Merkinnällä C osoitetaan Kajaanin kaupunki-
keskustan keskustatoimintojen alue, johon sijoittuu keskustahakuisia hal-
linto-, kauppa-, hyvinvointi- ja vapaa-ajan palveluja sekä asumista. Suunnit-
telumääräyksen mukaan keskustatoimintojen alueen suunnittelussa ja kaa-
voituksessa tulee luoda edellytyksiä kaupallisesti ja matkailullisesti vetovoi-
maisen ja viihtyisän maakunta- ja kaupunkikeskustan kehittymiselle varaa-
malla alueita tiivistä kaupunkirakentamista ja monipuolisia palveluja varten
sekä määrittelemällä korkeatasoisen kaupunkikuvan kehittämisen periaat-
teet. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon alueen
kulttuurihistorialliset arvot ja on pyrittävä minimoimaan kulttuuriympäris-
töön ja maisemaan kohdistuvat haitalliset vaikutukset. Yksityiskohtaisem-
massa suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota alueen saavutettavuuteen
kestävillä liikkumistavoilla sekä kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantami-
seen. Alueelle sijoittuvan vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäiskerros-
alaa ei rajoiteta maakuntakaavalla.
Yleisen sairaalan alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuurihistori-
allisella alueella. Suunnittelumääräyksen mukaan alueen suunnittelussa tu-
lee ottaa huomioon rakennettujen kulttuuriympäristöjen kokonaisuudet
sekä ominaispiirteet ja turvata merkittävien kulttuurihistoriallisten ja maise-
mallisten arvojen säilyminen. Valtakunnallisesti arvokkaisiin kohteisiin mer-
kittävästi vaikuttavissa hankkeissa on varattava museoviranomaiselle tilai-
suus antaa lausunto.
Kajaanin keskusta-alue kuuluu kaupunkikehittämisen kohdealueeseen kk ja
matkailun vetovoima-alueeseen mv.