Page 38 - Kajaanin_terveysaseman_alue_RHS_06042021
P. 38
5.1 Kajaanin yleisen sairaalan rakentaminen Sairaalassa oli tuolloin neljä sairashuonetta, kaksi miehiä ja kaksi naisia var-
ten. Potilaiden käytössä oli vain yksi käymälä. Kainuulaiset tekivät useita ano-
Kajaanin yleinen sairaala aloitti toimintansa 1.3.1873 kauppatorin kupeessa muksia uuden sairaalan saamiseksi. Ne tuottivat tulosta vuonna 1907, jolloin
sijaitsevassa, Elias Lönnrotin 1850-luvun alussa rakennuttamassa suuressa senaatti viimein suostui anomukseen ja antoi lääkintöhallitukselle tehtäväksi
talossa. Ennen sairaalaa talossa oli toiminut Kajaanin piirin piirilääkärin Achil- piirustusten hankkimisen uutta yleistä sairaalaa varten.14
les Pippingsköldin pitämä vastaanotto. Rakennuksessa tiedetään olleen seit-
semän huonetta ja kaksi tilavaa vinttikamaria. Yleisessä sairaalassa oli 16 Alkuun uusi sairaala ajateltiin sijoitettavaksi Kajaanin entisen reservikomppa-
vuodepaikkaa, jotka sijaitsivat rakennuksen alakerroksessa, sairaalan työnte- nian rakennuksiin. Yleisten rakennusten ylihallituksessa laadittiin suunnitel-
kijät asuivat vinttikerroksessa. mat reservikomppanian alueen muuttamiseksi sairaalakäyttöön. Alueen kes-
kelle suunniteltiin uusi sairaalarakennus ja olemassa olevat rakennukset
Kajaanin yleisen sairaalan lääkärinä toimi oman virkansa ohella Kajaanin kih- suunniteltiin muutettaviksi sairaalaa palveleviksi tiloiksi. Suunnitelmat on al-
lakunnan piirilääkäri, tohtori Axel Procopé. Lääkärin apuna oli alkuun yksi sai- lekirjoitettu Yleisten rakennusten ylihallituksessa Helsingissä 21 marraskuuta
raanhoitaja. Procopé osti Lönnrotin talon henkilökohtaiseen omistukseensa 1902. Allekirjoittajina ovat Yleisten rakennusten ylihallituksen pääjohtajana
vuonna 1874. Seuraavana vuonna 1875 sairaala siirtyi talonomistaja Aadolf tuolloin toiminut Sebastian Gripenberg, Magnus Schjerfbeck ja Ernst Albin
Pikkaraisen taloon Brahenkadun varrelle. Näissä tiloissa sairaala toimi vuo- Kranck. Reservikomppanian rakennukset ja tontti todettiin kuitenkin sairaa-
teen 1886 saakka.12 lakäyttöön sopimattomiksi. Uusi sairaala päädyttiin rakentamaan Kajaanin
seminaarin länsipuolelle mäntymetsää kasvavalle mäelle.15
Kajaanin sairaala toimi vuosina 1886-1910 Kajaanin linnan sillan kupeessa si-
jaitsevassa puutalossa, osoitteessa Brahenkatu 3. Rakennuksen oli alun perin Brahenkatu 3. Rakennus toimi 1900-luvun alussa mm. sairaalana ja kouluna, ja kir-
rakennuttanut kihlakunnantuomari Carl Adolf Carlsson yksityisasunnokseen jastona 1930-luvulta lähtien. (Kuva Pulma & Turpeinen 1994).
vuoden 1850 paikkeilla. Sittemmin rakennuksessa oli toiminut Kajaanin en-
simmäinen kansakoulu vuosina 1872-1886. 14 Heikkinen 2000, 32, Heikkinen 1995, 63-64.
15 Rakennustilasto XVI 1912, 76-77; Heikkinen 2000, 32.
Yleisessä sairaalassa oli sairaalan lisäksi synnytyslaitos. Sairaalassa oli 18 po-
tilaspaikkaa. Lääkärin apuna oli aluksi kaksi hoitajaa, myöhemmin kolme. Uu-
den yleisen sairaalan valmistuttua ja sairaalan siirryttyä uusiin rakennuksiin
vuonna 1910 rakennus otettiin jälleen koulukäyttöön. Myöhemmin raken-
nukseen sijoitettiin kirjasto. Rakennus toimi kirjastona aina vuoteen 1985
saakka.13
Kajaanin ja lähiseutujen asukkaat olivat pitkään tyytymättömiä yleisen sai-
raalan kehnoon kuntoon ja tilanahtauteen. Vanha sairaalarakennus, jota ei
alun perinkään ollut tarkoitettu sairaalakäyttöön, osoittautui aivan liian pie-
neksi ja epäkäytännölliseksi. Yleisen sairaalan lääkärinä vuodesta 1906 läh-
tien toiminut Kaarlo R. Ignatius totesi sairaalan toimintakertomuksessa, ettei
vanha sairaala täyttänyt alkuunkaan sairaalalle asetettuja vaatimuksia.
12 Heikkinen 2000, 24-26; Heikkinen 1995, 61.
13 Helo et.al. 2013, 193; Heikkinen 2000, 26-27; Heikkinen 1995, 62-63.
38