Page 35 - Kajaanin_terveysaseman_alue_RHS_06042021
P. 35
4.7 Ragnar Wessman
Arkkitehti Ragnar Wessman (1894-1977) valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä
korkeakoulusta vuonna 1921.
Valmistuttuaan arkkitehdiksi Wessman työskenteli muun muassa Väinö Vä-
häkallion toimistossa vuosina 1924-1929 ja Einar Sjöströmin sekä Karl Lindah-
lin toimistoissa vuosina 1927-1930. Hän työskenteli myös yksityisenä arkki-
tehtina vuosina 1927-1930.
Vuonna 1929 Wessman palkattiin Lääkintöhallituksen rakennustoimistoon.
Kun toimisto yhdistettiin Rakennushallitukseen vuonna 1940, siirtyi myös
Wessman arkkitehti Väinö Vähäkallion johtamaan virastoon. Hänet nimitet-
tiin Rakennushallituksen toimistoarkkitehdiksi vuonna 1942.
Ragnar Wessman suunnitteli uransa aikana lukuisia asuin- ja liiketaloja koti-
kaupunkiinsa Helsinkiin. Hänen tuotantonsa käsittää lukuisia kohteita myös
muualla Suomessa. Toimiessaan arkkitehtina Lääkintöhallituksen rakennus-
toimistossa hän laati suunnitelmia ulkomaille asti. Esimerkiksi Saarenmaan
sairaalan ensimmäinen osa (1936-1940) Virossa oli Wessmanin käsialaa. Ai-
kalaislehdessä hänen “maaseututöinään” mainittiin esimerkiksi Hämeenlin-
nan suojeluskuntatalo, Varkauden, Uudenkaupungin ja Kajaanin sairaalat
sekä Östanlidin tuberkuloosiparantola. Lisäväriä Wessmanin tuotantoon tuo
Tammisaaren vanha vesitorni.8
8 Arkkitehtuurimuseo, https://www.mfa.fi/kokoelmat/arkkitehdit/ragnar-wessman/ (luettu
8.2.2021).
35