Page 5 - RHS-TEATTERITALO-sa--hko--inen-versio
P. 5
1.1 Kohde 5
Kajaanin kaupunginteatteri sijaitsee Kajaanin keskustassa osoitteessa Kauppakatu 14, Kauppakadun
ja Lönnrotinkadun kulmassa, Kauppatorin laidalla. Rakennus on valmistunut vuonna 1906
”yleiseksi kokoustaloksi”, ja alkuvaiheissa rakennuksessa toimi myös matkustajahotelli ja ravintola.
Kaupungintalona rakennus toimi vuoteen 1977, vaikkakin Kaupungintalo-nimitys lienee aluksi
tarkoittanut kaupunkilaisten yhteistä kokoustilaa eikä hallinnollista keskusta. Vanhojen lehti-
ilmoitusten perusteella Kaupungintalo olikin ahkerassa käytössä: siellä järjestettiin aktiivisesti
mm. iltamia, kursseja ja juhlia. Sali oli sekä työväenyhdistyksen että porvareitten käytössä, ja oli
siten tärkeä eri yhteiskuntaluokkia yhdistänyt tekijä.
Kajaanin hallinnollinen keskus muutti rakennukseen muutospiirustusten mukaan vuosien
1937-41 välillä. Kajaanissa toimineet teatterit ovat käyttäneet salia harjoitteluun ja esitysten
järjestämiseen rakennuksen valmistumisesta saakka, ja 70-luvun lopulla Kaupunginteatteri saikin
koko kiinteistön omaan käyttöönsä.
Rakennuksen sisäpuolella on tehty useita muutoksia vuosien varrella, mutta pääjulkisivut
Kauppakadun ja Lönnrotinkadun suuntaan ovat säilyneet melko hyvin, lukuunottamatta
Lönnrotinkadulle alunperin avautuneiden palovaraston ovien korvaamista ikkunoilla.
Rakennuksen peltikatto uusittiin 2000-luvulla, ja korjauksen yhteydessä pienet kattolyhdyt
purettiin ja korvattiin tyhjillä näköiskuorilla.
Huonetiloista rakennuksen parhaiten säilynyt osa on sali, jonka sisäpinnoista alkuperäinen
kasettikatto ja seinäpilasterit ovat edelleen paikoillaan, tosin mustiksi maalattuna. Salissa on
myös kolme kaakeliuunia alkuperäisillä paikoilla. Muutoin rakennuksen sisäpuoli on kokenut
monia muutoksia, eikä alkuperäisiä pintoja juurikaan ole enää nähtävissä. Rakennuksen ullakko
on ollut alunperin kylmillään lukuunottamatta ullakkohuonetta, jossa jäljellä olevat vanhat
tapetit ovat mahdollisesti alkuperäisiä. Piirustuksia ullakosta ei ole. Keittiön alle on alkuperäisissä
piirustuksissa piirretty kellarihuone.
Piirustusaineistoa Kaupunginteatterista löytyy kohtuullisen runsaasti Kajaanin kaupungin
piirustusarkistosta, käsittäen sekä arkkitehtipiirustuksia että teknisiä suunnitelmia. Tässä
selvityksessä lähdeaineisto on piirustusten osalta rajattu käsittämään arkkitehtipiirustukset.
Teatteritalo | rakennushistoriallinen selvitys 8/2020 | LAAJA arkkitehdit