Page 144 - kartanonomistajien_kajaani_otava
P. 144
KORTTELI KÄRPPÄ
BRAHENKATU 16
Nykyinen Brahenkatu 16 oli vielä 1800-luvun lopulla jaettu kahdeksi Kuopiossa vuonna 1876 syntynyt Hyvärinen oli varsinainen monitoimi-
eri tontiksi. Pappilan puoleisella tontilla oli pieni talo, jossa asuivat mm. mies, joka oli aloittanut uransa laivurina aluksi Kuopion, myöhemmin
työmies Mikko Sirviö sekä suntio Joona Sirviö. Heidän naapurikseen Kajaanin vesillä. Liiketoimiensa ohella hän oli myös innokas maanvilje-
seuraavalle tontille muutti 1870-luvulla nahkuri Johan Berg, jolla aiem- lijä sekä karjankasvattaja. Brahenkadun navetassaan hänellä oli moni-
min oli ollut konkurssiin päättynyt nahkurinliike Kajaanissa raatihuo- lukuinen kantakirjakarja sekä rotuhevosia.
neentorin laidalla Kauppakatu 34.
Tontilla asui Hyvärisen perheen lisäksi liikkeen henkilökuntaa: liikeapu-
Vuonna 1877 Berg rakensi pienen talon tontilleen Brahenkadun var- laisia, tarjoilijoita, hevosmiehiä ym. Brahenkadun varren pappilan puo-
teen; kerrotaan että talo oli tehty Ämmäkosken sahalta hankituista sa- leisessa rakennuksessa - jota jatkettiin 1930-luvun alussa - oli pitkään
halankun pätkistä. Saman tontin reunalla, Brahenkadun varrella, oli leipomo ja leipurimestarin asunto. Hyväriset itse asuivat nahkuri Bergin
pieni vuokrattava asuinrakennus, jossa vielä 1900-luvun alussa asui rakentamassa talossa, jota oli jo Heikki Kurkisen aikana laajennettu.
työmies Kalle Huotari perheineen. Johan Berg kuoli vuonna 1900, ja
tontti taloineen siirtyi vävypojan nahkuri Heikki Kurkisen omistukseen. J. H. Hyvärinen itse kuoli vuonna 1938, minkä jälkeen yrityksen liiketoi-
mintaa jatkoivat Hyvärisen tytär Saimi sekä hänen miehensä Eino Ko-
Vuosisadan vaihteessa nahkuri Kurkinen osti myös Sirviöiden tuohon mulainen. Leskeksi jäänyt Saimi Komulainen muutti pois Brahenkadun
asti omistaman tontin taloineen, ja uudessa vuonna 1919 hyväksytys- talostaan vuonna 1962, ja samana vuonna tontin vanhat rakennukset
sä asemakaavassa vanhat tontit yhdistettiin. 1930-luvun alussa tontin katosivat jokivarren maisemasta.
omistajaksi tuli liikemies Juho Heikki Hyvärinen, joka vuodesta 1924 oli
pitänyt leipomoliikettä ja kahvilaa Kauppakadun varrella. 1940-luvulla Kerrostalo Asunto-Oy Brahenkatu 16 valmistui vuonna 1963. Välikadun
kahvila toimi Brahenkadun talossakin. Yrityksellä oli myös sivuliikkeet puoleinen sivu oli pitkään rakentamaton. Yksikerroksinen Kajaanin Luk-
Teppanassa ja Purolassa. ko Ky:n liikerakennus Välikadun varressa valmistui vuonna 1983.
143