Page 8 - SV2404_jylha
P. 8
Tekoäly
muuttaa
sukututkimusta
vain ei jostain syystä ole. Pulmia voivat aihe- Löytyisikö meidän suvustamme Tekoälyn, joka pystyy lukemaan ja
uttaa myös esimerkiksi kirkonkirjojen kou- kuninkaallisia? muuttamaan muokattavaksi teks-
keroiset käsialat sekä vanha ruotsin kieli. tiksi nopeasti valtavia tekstimas-
Kun historiassa edetään aina vain kau- soja, odotetaan muuttavan myös
Se kuinka pitkälle lopulta päästään emmaksi, sukulaisten määrä tietenkin sukututkaimusta.
riippuu paljon myös suvusta: moninkertaistuu.
P.T. Kuusiluoma kertoo odotta-
– Aika usein päästään etenemään Tavallisista jumalaa pelkäävistä nuh- vansa innolla ulottuville tulevia
1700-luvun alkupuolelle, ja mikäli suvus- teettomista esi-isistä ja -äideistä löytyy uusia mahdollisuuksia. Hän huo-
sa on ollut talollisia, ehkä 1500-luvulle, ehkä vain perustietoja elinvuosista, rip- mauttaa, että tekoäly tarvitsee kui-
joskus harvoin keskiajallekin. Muussa ta- pikoulun suorittamisesta, vihkimisestä tenkin vielä lisää oppitunteja.
pauksessa jäljet voivat haihtua näkymät- ja lapsista. Värikkäin kuva saattaakin
tömiin jo huomattavasti aikaisemmin. piirtyä heistä, jotka ovat kunnostautu- – Tekoälyn on ollut vaikea lukea
neet joko hyvässä tai pahassa. sarakkeellisia aineistoja, esimerkiksi
Kuusiluoma vinkkaa, että tutkimuk- kirkonkirjoja. Tuomiokirjojen proo-
sen alkuvaiheessa tärkeää on löytää esi- Sukututkijat käyvät läpi myös vanhoja samuotoisia tekstejä se lukee hyvin,
merkiksi oikea kylä, missä sukulaisia on tuomiokirjoja eli alioikeuksien pöytäkir- mutta saattaa keksiä joskus tyhjiin
asunut, sillä asiakirjat on tehty kylittäin joja. Ne ovat hyvä lähde senkin takia, kos- paikkoihin kokonaisuuteen sopi-
ja taloittain. vaa, mutta täysin tuulesta temmat-
Vanhoista valokuva-albumeista voi löy- tua sisältöä.
tyä hyödyllistä tietoa. Valokuvia kannattaa
käyttää myös tukena, kun jututtaa vaikkapa ka ne ovat usein hyvin yksityiskohtaisia.
isovanhempia. Kuvat: P.T. Kuusiluoman kotiarkisto. – Vaikkapa naapuririidan kohdalla
ruotsinkieliseen tekstiin on saatettu kir-
jata myös ne väkevät suomalaiset sanat,
joilla osapuolet ovat toisiaan kuvailleet.
Mutta, luonnollisesti, tuomiokirjoista
saattaa löytyä sellaisiakin asioita, joita
ei ehkä esi-isistään haluaisi tietää.
Vaan kuinka todennäköistä sitten on,
kun tarpeeksi pitkälle mennään, että
Matti Meikäläinen löytäisi suvustaan
prinssejä tai prinsessoja?
– Se taitaa olla aika epätodennäköis-
tä, mutta ei toki aivan mahdotonta. Ex-
pääministeri Paavo Lipposen yhdestä
sukuhaarasta on löytynyt muistaakseni
italialaisia kuninkaallisia tuhannen vuo-
den takaa.
Totuudesta tinkimättä
Sukututkija kirjaa tietenkin ylös kaiken
löytämänsä tiedon, mitään esimerkiksi
sensuroimatta. Tutkimustulokset voi
esittää sitten vaikkapa perinteisen su-
kupuumallin avulla ja/tai laatimalla
pienen sukukirjan.
– Hyvä käytännön väline tietojen
esittämiseen on esimerkiksi SukuJutut-
ohjelmisto. Sen keskusikkunassa näky-
vät kerralla viiden sukupolven tiedot,
lisäksi ohjelma toimii myös työkaluna
sukukirjojen tekemiseen, Kuusiluoma
vinkkaa.
8