Page 22 - SV2501_jylha
P. 22
Sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat
edelleen viime vuonna. Puhtaan sähkön osuus
kaikesta tuotetusta sähköstä oli 95 prosenttia.
Myös kaukolämmön tuotannossa päästöt
vähenivät edelleen 19 prosenttia ja maamme
suosituin lämmitysmuoto on entistä
päästöttömämpi.
TEKSTI: ARI J. VESA
KUVA: SHUTTERSTOCK
Energiateollisuus ry:n sähkö- ja kaukolämpötilastot vat lähes 9 Mt:iin, teollisuuden kymmeneen ja maatalouden
vuodelta 2024 kertovat suomalaisen energiateolli- 6 Mt:iin. Aikoinaan sähköntuotanto oli suurin päästölähde,
suuden panostuksista tuotantoon. Tuotannon pääs- mutta alan investoinnit ja muut panostukset näkyvät nyt
töt ovat vähäisiä ja loputkin päästöt putoavat vauhdilla. pudonneina päästöinä.
Sähköntuotannossa päästöt ovat esimerkiksi vähentyneet – Olimme takavuosina merkittävä päästöjen lähde, mutta
noin kymmenesosaan vuoden 2010 tasosta. Vuodesta 2018 nyt roolimme on muuttunut päästöjen vähentämisen mah-
lähtien päästöjen vähenemä on edennyt tasaisesti alas ja dollistajaksi, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja
puhtaan sähkön osuus oli viime vuonna 95 prosenttia. Jukka Leskelä.
Kaukolämmön päästöt laskevat edelleen nopeasti ja myös Puhtaan sähkön avulla myös esimerkiksi teollisuuden ja
siellä oli merkittävää laskua vuonna 2024. Polttoaineita kor- liikenteen päästöjä saadaan vähennettyä.
vataan sähköön perustuvilla ratkaisuilla. Uusiutuvien ener-
gialähteiden ja hukkalämpöjen osuus on moninkertaistunut Sähköntuotannon päästöt vähenevät edelleen
vuodesta 2010. Maamme vahva ja toimiva kaukolämpöjär-
jestelmä tukee myös sähkömarkkinoita ja ilman kaukoläm- – Odotamme, että sähkön päästöt jatkavat laskuaan tänäkin
pöä olisi sähkön hintavaihtelu merkittävästi suurempaa. vuonna. Päästöttömällä sähköllä saadaan muutkin sektorit
puhtaiksi, ja uusia investointeja Suomeen, painottaa Leske-
Ydinvoima kärjessä, tuulivoima ohitti vesivoiman lä.
Maamme suurin sähköntuotantomuoto oli viime vuonna Sähköntuotannossa tehtiin uusia ennätyksiä vuoden
edelleen ydinvoima, jolla tuotettiin 39 prosenttia sähköstä. 2024 aikana. Sähköntuotannon ennätys 14 369 megawattia
Tuulivoima kiilasi ensimmäistä kertaa ohi vesivoiman toi- syntyi tammikuun 26. päivän aikana. Tuulivoiman tuotan-
seksi suurimmaksi tuotantomuodoksi. Tuulella tuotettiin toennätys 6 922 megawattia kirjattiin marraskuun 20., ja
25 prosenttia sähköstä, vedellä 18 prosenttia. aurinkovoiman 783 megawattia kesäkuun 27. päivä. Sekä
tuuli- että aurinkovoimaa rakennettiin edelleen lisää vuoden
Myös sähköntuotantomuotojen häntäpäässä tapahtui 2024 aikana.
muutoksia. Aurinkovoiman osuus kohosi lähes puoleen-
toista prosenttiin. Fossiilisten polttoaineiden käyttö jäi Ydinvoiman tuotanto väheni verrattuna edelliseen vuo-
vähäiseksi. Kaasulla, hiilellä ja öljyllä tuotettiin yhteensä teen. Vuonna 2023 ydinvoimalla tuotettiin 42 prosenttia
2,7 prosenttia sähköstä. Ne toimivat lähinnä kylmimpinä Suomessa tuotetusta sähköstä. Viime vuonna ydinvoiman
pakkaspäivinä lämmöntuotannon sivutuotteena. osuus oli 39 prosenttia. Lasku johtuu pääosin voimalaitos-
ten pitkistä vuosihuolloista. Toinen taustatekijä oli halpa
Sähköntuotanto on pudonnut maamme päästölähdever- sähkö, ydinvoimaa ei ajettu täydellä teholla koko vuotta.
tailussa häntäpäähän. Sen päästöt olivat vuonna 2024 1,9 Mt
hiilidioksidia, kun esimerkiksi tieliikenteen päästöt nousi- Uuden tuotantokapasiteetin rakentaminen jatkuu. Nyt
panostetaan myös sähkönjakeluverkkoihin, jotka ovat tär-
22