Page 21 - Albatrossi-Albatrossen-2_2021
P. 21
KÄTILÖNÄ TYÖSKENTELEVÄ 35-vuotias
Emilia Valtonen toteaa, että kotikortteli
on alkanut jo kuukauden asumisen
jälkeen tuntua omalta paikalta.
– Me muutimme Harppuunakort
teliin Raitiokujalta ihan lähistöltä, ja
olimme jo sitä ennen ehtineet asua
samassa naapurustossa, Emilia kertoo.
– Vuokrakoti on hyvä ratkaisu, joka
sopii tämänhetkiseen tilanteeseen.
Tavoitteeni on hankkia myöhemmin
omistusasunto – mieluiten Harppuu
nakorttelista.
Valtteina turvallinen sisäpiha pihalla voi käydä itse vaikka lenkillä kanssa, kun toinen pääsee vaikka
ja kätevä sijainti samaan aikaan kun lapset leikkivät tai muutamaksi tunniksi hoitoon isovan
ajelevat potkulaudalla. hemmille.
Harppuunan Ankkuria parempaa
vuokrakohdetta Turusta tuskin löytyy. Kolme sukupolvea Kaupungin tarjonta
Upouusi talo on osa ainutlaatuista samassa pihapiirissä tuo vireyttä arkeen
asuinkorttelia, jonka valtteja ovat upea
Emilian vanhemmat muuttivat Harp Harppuunakorttelia harkitseville
sisäpiha ja tietysti puunan Majakkaan keväällä 2020 lapsiperheille Emilia kehuu turvallisen
erinomainen sijainti. Raumalta. Kolmivuorotyötä tekevälle sisäpihan lisäksi lähellä olevia puisto
Emilialle asuminen samassa piha ja. Vehreä Linnanpuisto samoin kuin
– Sijainti oli minul piirissä on kullanarvoinen asia, joka useampi leikkipuisto sijaitsee lyhyen
lekin kaikkein tärkein helpottaa arkea monella tavalla. kävelymatkan päässä, ja myös bussiyh
asia asunnon valinnas teys keskustaan toimii hyvin. Lisäksi
sa, Emilia sanoo. – Esikoinen on nyt kuusivuotias ja Fölin vesibussilla pääsee kesäisin ker
– Hyvänä kakkosena on aloittaa syksyllä koulun, joten hän on talipun hinnalla Forum Marinumin
suojaisa ja monipuo nyt alkanut harjoitella itsenäistä liik edustalta Ruissalon kansanpuistoon ja
linen sisäpiha. Lasten kumista. Hyvä ensimmäinen askel on Pikisaareen asti.
kannalta on erityisen kulkea isovanhempien luo turvallisesti,
hienoa se, ettei Harp kun pihalla ei ole liikennettä josta – Kun kaupungin tarjonta on lähel
puunakorttelin pihassa pitäisi huolehtia, Emilia toteaa. lä, voi mennä ex tempore kirjastoon tai
ole läpiajoliikennettä, ravintolaan, tai katsoa mitä ohjelmaa
kuten edellisen asun – Jos menen varhain aamuvuoroon, kaupungilta löytyy lapsille. Jos asuisi
tomme pihalla. enkä pysty viemään lapsia päiväkotiin jossain kauempana keskustasta, ei tuli
niin aikaisin, omat vanhemmat voivat si siinä hetkessä niin helposti lähdet
Harppuunakortte antaa lyhyen ajan hoitoapua. Asues tyä, Emilia toteaa. – Kaiken kaikkiaan
lin sisäpiha on siinä samme eri paikkakunnilla oli tietenkin tuntuu siltä, että itsellä pysyy yllä tietty
mielessä harvinainen, korkeampi kynnys pyytää apua vaikka vireys, vaikka pyörittääkin lapsiperheen
että se tarjoaa myös pa tunniksi aamulla. Ja tietysti on kiva, arkea.
aikuisille hyvät mah kun voi viettää laatuaikaa toisen lapsen
dollisuudet harrastaa
samaan aikaan lasten Lue myös Emilian vanhempien Aimon ja Kristiinan haastattelu
kanssa. Pihaa kiertä https://www.harppuunakortteli.fi/elakelaispariskunnan-uusi-koti-
vän kuntoradan lisäksi on-kompakti-ja-ekologinen/
tulossa on erilaisia
kuntolaitteita kaikkien
käytettäväksi.
– Yksinhuoltajana ei
ole sitä mahdollisuut
ta, että voisi vuorotella
puolison kanssa las
tenhoidossa ja päästä
esimerkiksi rauhassa
kuntosalille. Korttelin
Albatrossi | Albatrossen 21