Pakkauksen suunnitellut Mika Tuhkunen ja tuotepäällikkö
Timo Anonen vastaanottivat palkinnon Suomen Espanjan-suurlähettiläs
EcoFishBox™
jatkaa maailman-valloitusta
Kiinnostus Stora Enson ympäristöystävällistä kalapakkausta ja sen
kokonaiskonseptia kohtaan kasvaa jatkuvasti. Uusia EcoFishBox-järjestelmiä
10 – Aallonharjalla
on toimitettu kotimaisille asiakkaille ja helmikuussa
palkintokokoelmaan lisättiin kansainvälinen Quality Innovation Award.
Stora Enso Packagingin tiimi kävi hel-mikuussa
Espanjan Bilbaossa nouta-massa
EcoFishBox- konseptille myön-netyn
kansainvälisen Quality Innovation
Award -palkinnon. EcoFishBox vei voi-ton
vastuullisuuteen ja uudistuviin luon-nonvaroihin
liittyvien innovaatioiden
sarjassa. Palkintoraati arvosti erityi-sesti
innovaation asiakaslähtöisyyttä ja
asiakastuntemusta. Konseptin kehit-tämisessä
keskeistä onkin ollut Stora
Enson DesignStudion hyödyntäminen
ja innovointi yhdessä kalanpakkaajien,
kaupan ja pakkausautomaatiovalmista-jan
kanssa.
Tiina Jortikka-Laitiselta.
Kaksi uutta konelinjaa
luovutettu asiakkaille
EcoFishBox-konseptiin kuuluu sekä
mekaanisesti että liiman avulla laati-koita
valmistavia pakkauskoneita.
– Kevään aikana kahdelle kotimai-selle
kalanjalostajalle on toimitettu 2,5
ja 10 kilon laatikoita valmistavat koneet.
Lisäksi isommalla koneella kasattavia
20 kilon laatikoita toimitamme tällä het-kellä
asiakkaidemme koe-erä lähetyk-siin
logistiikan varmistamiseksi, kertoo
Stora Enson Pakkausautomaatio-tiimiin
vetäjä Petri Aalto.
Kansainvälinen kiinnostus kasvaa
EcoFishBox on suomalainen innovaa-tio,
mutta kalalogistiikka on globaalia.
Uusi pakkauskonsepti kiinnostaakin
myös maailmalla.
–Merkittävien alan toimijoiden
kanssa käydään keskusteluja ja testa-taan
aktiivisesti. Koe-erien avulla asi-akkaat
varmistavat toiminnallisuuden
isoissa tuotantolaitoksissa sekä kan-sainvälisessä
logistiikassa. Tulokset
ovat olleet myönteisiä ja tahtotila uusiu-tuviin
kalapakkauksiin siirtymiseksi
kasvaa päivä päivältä, kertoo Stora
Enso Packagingin myynnin kehityspääl-likkö
Vesa Penttinen.
EcoFishBox osallistui huhtikuussa yhteistyökumppanin
osastolla kalasegmentin kansainväliseen ykköstapahtu-maan,
Global Seafood Expoon, Brysselissä. Konseptin
saama huikea huomio yllätti kaikki.