Lahden uusi tehdas
tekee puolet Suomen aaltopahvista
8 – Aallonharjalla
Uusi jalostuskone toi tullessaan
mm. aiempaa paremman tuot-teiden
liimaustarkkuuden.
Aaltopahvikoneen päivätuotanto riittäisi kattamaan
reilun 200 kilometrin matkan Lahdesta Turkuun.
Pohjoismaiden uusin aaltopahvikone Stora Enson Lahden
tehtaalla valmistaa 2,8 metriä leveää aaltopahvia parhaimmil-laan
408 metriä minuutissa. 1000 neliön tehdaslaajennuksen
sekä uuden aaltopahvikoneen ja jalostuskoneen kattanut
19 miljoonan euron investointiprojekti valmistui aikataulus-saan
ja pysyi budjetissa. Stora Enso Packagingin tuotanto-
ja maajohtaja Juha Alhonoja on syystäkin tyytyväinen.
– Uusi aaltopahvikone edustaa tehokkuudeltaan ja laa-dultaan
uusinta tekniikkaa koko Pohjoismaissa. Tuotamme
nyt enemmän kuin edellisenä vuonna kahdella tehtaalla
yhteensä, kertoo Alhonoja.
Lisää kilpailukykyä
Pitkälle automatisoidussa tehtaassa toiminta on viimeisen
päälle mietittyä. Laadukas aaltopahvi antaa hyvät lähtökoh-dat
myös pakkauksiin tehtäville HD-tason fleksopainatuksille.
Lahdessa valmistuu vuosittain noin 250 miljoonaa pakka-usta,
joista painettujen osuus on kaksi kolmasosaa.
– Pääosa pakkauksista on tänä päivänä painettuja ja pai-nojäljen
vaativuus kasvaa koko ajan. Etenkin verkkokaupassa
brändinäkyvyys ja sitä myötä painatus on merkittävässä roo-lissa,
muistuttaa Alhonoja.
Uudella tehtaalla aaltopahvia ja pakkauksia tehdään kol-messa
vuorossa noin 300 työntekijän voimin.