Page 22 - Aallonharjalla_1_2024
P. 22

TÖIDEN TAKANA

”Mukavinta on monipuolisuus”

Yli 10 vuotta Stora Ensolla työsken-      joulukuussa ja seuraavan vuoden                                                                                                                           	 – Mukavinta työssäni on moni-
nellyt Noora Kauhtila viihtyy asia-       tammikuussa aloitin asiakaspalve-                                                                                                                         puolisuus: aamulla tiedän pääpiir-
kaspalvelukoordinaattorin vaihte-         lussa sijaisena. Vuonna 2015 minut                                                                                                                        teittäin päivän työtehtävät, mutta
levissa ja kiinnostavissa työtehtä-       vakinaistettiin ja sillä tiellä olen                                                                                                                      päivän aikana eteen voi tulla mo-
vissä.                                    edelleen, Noora Kauhtila hymyilee.                                                                                                                        nenlaisia muuttujia.
	 – Tulin Stora Ensoon tradenomi-         	 Hän kehuu Stora Enson hyvää                                                                                                                             	 Pääasiassa juomateollisuuden
opintoihini kuuluneen työharjoitte-       työskentelyilmapiiriä ja työyhtei-                                                                                                                        asiakkaiden parissa työskentele-
lun kautta. Valmistuin vuoden 2011        söä, jota parempaa saa hakea.                                                                                                                             vän Kauhtilan työhön kuuluu tilaus-
                                                                                                                                                                                                    toimitusketjun hallintaa, asiakas-
                                                                                                                                                                                                    kyselyihin vastaamista sekä yhtey-
                                                                                                                                                                                                    denpitoa asiakkaan, oman tuotan-
                                                                                                                                                                                                    non, myynnin ja muiden osastojen
                                                                                                                                                                                                    välillä.
                                                                                                                                                                                                    	 – Olin myös tiiviisti mukana ERP-
                                                                                                                                                                                                    projektissa. Käyttöönoton jälkeen
                                                                                                                                                                                                    jatkoin järjestelmän toisena
                                                                                                                                                                                                    pääkäyttäjänä. Teen ja päivitän
                                                                                                                                                                                                    käyttöohjeita, autan työkavereita
                                                                                                                                                                                                    järjestelmään liittyvissä ongelma-
                                                                                                                                                                                                    tilanteissa, olen mukana järjestel-
                                                                                                                                                                                                    män kehityksessä ja perehdytän
                                                                                                                                                                                                    uusia työntekijöitä ERP:in käyttöön.
                                                                                                                                                                                                    Tykkään kouluttamisesta todella
                                                                                                                                                                                                    paljon, hän kertoo.

 Nooran kolmen suora                                                                                                                                                                                Tuurauspari auttaa kiireessä
                                                                                                                                                                                                    Koska monenlaisia työtehtäviä on
 thP1i.kiu	tkMkooäjietäkinlänatuatvekveksanieaeyenn. Ntesyäiadöianepmnäkeiaivnssääeiosnnitdjkääyeornnjnenlsnoytipkesspltmeuulnluääenäeenssnaio?manteitsarokmikhsionimemnmaoranja.alainaa-           paljon, työnsä haastavimpana
 k2a.	Jnosssasa, misiittävateihktiasiat?päiväksi työtehtäviä jonkun toisen                                                                                                                          puolena Noora Kauhtila pitää työ-
pnOäiltetivenäluväissotualai,sjaiomltienineenlseeinhkkmäiinrinatoekeinsntjaanestye-kuekrtäatäätanu.lkkaoiakesunslauiusensntiattesulijuann-                                                          kuorman hallintaa.
EpO3he.l	kiJlskäoiinssstreoealltlkiayseininntketpeanaeuoklntknaisajaorunuossy,lkemkesmaiinlallkaeseiisnvratoeatsnialnapieoaandtkijkokaktaotpauaksaoinoktailelietskuisiptki?museriesltitaläleaä.nn.  	 – Sesonki voi tulla yllättäen, eikä
                                                                                                                                                                                                    kiireisiä aikoja voi aina ennakoi-
                                                                                                                                                                                                    da. Asiakaspalvelussa autamme
                                                                                                                                                                                                    kuitenkin toisiamme puolin ja toisin.
                                                                                                                                                                                                    Lyhyet vapaat ja lomatuuraukset
                                                                                                                                                                                                    hoituvat joustavasti oman työparin
                                                                                                                                                                                                    kanssa.
                                                                                                                                                                                                    	 Kainuusta, Oulujärven rannalta
                                                                                                                                                                                                    kotoisin oleva Kauhtila muutti aikoi-
                                                                                                                                                                                                    naan miehen perässä Etelä-Suo-
                                                                                                                                                                                                    meen. Hämeenkoskelle, maaseu-
                                                                                                                                                                                                    dun rauhaan kotiutuneeseen per-
                                                                                                                                                                                                    heeseen syntyi sittemmin kaksi
                                                                                                                                                                                                    lasta, 10-vuotias poika ja 7-vuotias
                                                                                                                                                                                                    tyttö.
                                                                                                                                                                                                    	 – Vapaa-aika menee pitkälti
                                                                                                                                                                                                    perheen kanssa puuhaillessa. Käyn
                                                                                                                                                                                                    pari kertaa viikossa punttisalilla ja
                                                                                                                                                                                                    lenkkeilen Salpausselän harjuilla,
                                                                                                                                                                                                    jonne pääsen suoraan omalta ta-

                                                                                                                                                                                                    •kapihalta. Metsässä sielu lepää.

22 • Stora Enso Packaging Aallonharjalla
   17   18   19   20   21   22   23   24