Page 16 - Aallonharjalla_2_2019
P. 16
– Meillä on täällä erittäin kansainväli- pakkauksissa sekä kuljetuskonteissa. Myyntipäällikkö Anki Timmerbacka
nen työyhteisö, sillä työntekijöitä on Kissojen ja koirien raakaruokaan eri- kertoo piipahtavansa Pietarsaaressa
peräti 30 eri maasta, Staffan Snellman koistuneen tytäryhtiö Mushille menee säännöllisin väliajoin.
hymyilee. Lihanjalostusta enemmän pakkaustuot-
teita, huomattavan suurella volyymilla. – Sähköisen tilausjärjestelmän
Eniten Kuusisaaren lihanjalostus- ansiosta kuljetuslaatikoitamme on
osastolla valmistetaan Kunnon nakki- Kestävä, uusiutuvista luonnonva- aina riittävästi varastossa. Tapaamme
makkaraa, jota henkilökuntakin naut- roista valmistettu ja sataprosenttisesti Andersin tai pitkään ostopäällik-
tii noin 2500 kappaleen verran joka kierrätettävä aaltopahvi istuu erin- könä työskennelleen Kaj Snellmanin
perjantaisilla aamukahveilla. Ruoka- omaisesti Snellmanin muovin käytön kanssa muutaman kuukauden välein ja
makkara on sesongista riippuva tuote, ja jätteen vähentämiseen tähtäävään käymme läpi tuotteiden laatuun ja toi-
mutta keskimäärin sitä valmistetaan strategiaan. mituksiin liittyviä asioita. Kahvin kyy-
noin 16 000 kiloa päivässä. tipoikana on Snellmanin tyyliin aina
– Snellmanin jätteiden kierrätysta- tarjolla kunnon siivu lauantaimakka-
Kaikki ruokamakkarat pakataan tuo- voite on 100 prosenttia. Tällä hetkellä raa ja maksamakkaraa, Timmebacka
tannossa, josta ne kulkeutuvat lähettä- emme tuota lainkaan kaatopaikkajä- naurahtaa.
möön ja asiakkaille ympäri maata. tettä, sillä kaikki syntyvä jäte hyödynne-
tään. Muovin käytön vähentämisessä – Täällä on aina lämmin vastaanotto
– Suomen lisäksi Snellman vie tuot- olemme päässeet jauhelihan uuden ja valtavan hyvä tunnelma. Vaikka Snell-
teita mm. Uuteen-Seelantiin, Etelä flowpack-pakkauksen myötä sanoista man kasvaa jatkuvasti, pienen perhe-
Koreaan, Hong Kongiin, Kanadaan, tekoihin. Pussimainen pakkaus on yrityksen lämmin henki on edelleen ole-
Ruotsiin ja muualle Eurooppaan, hän helppo avata ja siinä on 76 prosent- massa. Kuusisaareen on aina aidosti
jatkaa. tia vähemmän muovia, ostopäällikkö kiva tulla, hän päättää.
Anders Storsved kertoo.
Kestävä kumppanuus
Snellman hyödyntää Stora Enson aal- Stora Enson ja Snellmanin yhteis-
topahvipakkauksia erityisesti vienti- työ ulottuu jo vuosikymmenten taakse.
Raakana parasta! Muut Snellmanin tutut
Koirien ja kissojen raakaruokinta eli barf- Snellmanin Kokkikartano Oy työllistää Keravalla noin 140 ja Pietar-
faus (BRRF = Biologically Appropriate saaressa noin 20 henkeä. Tavallisiin kotiruokaresepteihin ja laaduk-
Raw Food) on lisääntymässä huimaa vauh- kaisiin raaka-aineisiin perustuva Kokkikartano-brändi sai alkunsa
tia. Täysipainoiset BARF-ateriat sisältävät vuonna 1999 ja Snellmanin omistukseen se siirtyi vaiheittain vuonna
90–95 % raakaa lihaa, luuta ja sisäelimiä. 2006-2008. Suosikkituotteet ovat pysyneet samoina läpi vuosien ja
Loppuosa tuotteesta koostuu kasviksista, kolmen kärjessä ovat broileripasta, kinkkukiusaus ja lohikiusaus.
mutta eivät viljoista, maissista tai muista
täyteaineista, vaan jokaisella raaka-aineella Ulvilalaisen pienyrittäjän kahvilasta Suomen val-
on oma tarkoituksensa kokonaisuudessa. loituksen aloittanut grillattu paninileipä siirtyi yri-
tyskaupan myötä Snellman-konserniin vuonna
MUSHin kissojen ja koirien ruokien raa- 2008. Tänä päivänä laadukkaista raaka-aineista
ka-aineista valtaosa syntyy Snellmanin valmistettuja Mr. Panini-leipiä saa Suomen lisäksi
lihanjalostustuotannon sivujakeista. Tuot- Ruotsista. Kotimaisista raaka-aineista käsityönä
teet ovat siis pääosin suomalaista lihaa, valmistettuja panineja myydään kahviloissa, lii-
joka tarkastetaan, punnitaan, jauhetaan, kennemyymälöissä ja ruokakaupoissa.
sekoitetaan, annostellaan paloihin ja pakas-
tetaan. Pakastamisen jälkeen annospalat
pakataan koneellisesti pusseihin ja sen jäl-
keen käsin Stora Enson aaltopahvilaatikoi-
hin, joissa ne matkaavat asiakkaille ympäri
Suomea ja pohjoismaita.
Lisätietoja raakaruokinnasta ja MUSHista:
www.mush.fi.
Pietarsaaressa koirille ja kissoille lisäaineetonta
ja viljatonta raaka-ravintoa valmistava Oy MUSH
Ltd on perheyritys, joka on kuulunut Snellman-
konserniin vuodesta 2011. Noin 50 henkilöä
työllistävä MUSH on Pohjoismaiden suurin
BARF-tuotteiden valmistaja ja yksi suurimmista
koiranruoan valmistajista Pohjoismaissa.
16 – Aallonharjalla