Page 27 - elamisen-taitoja

PÄÄTÖS

Olemme aika paljon sellaisia kuin muut – kaverit, koulu, koti, mainosmiehet - haluavat meidän olevan. Elä-
mämme tarkoitus olisi tulla sellaisiksi kuin itse haluamme olla. Iso juttu, mutta aikaa on vain vajaat sata vuotta.
(Terho Pursiainen, pappi, kirjailija)

Ihmiset tahtovat kaikenlaista, Vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa, Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia. Onneen ei tarvita edes pankkia.
(Uppo-Nalle)

Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen kätensä työllä, sydämensä rakkaudella, mielensä tarkoi-
tuksella, muistinsa hyödyllisellä tiedolla, tulevaisuutensa toivolla ja vatsan ruoalla.
(Frederick E. Crane)

Mitä ihminen oikeastaan antaa toiselle ihmiselle? Hän antaa osan itseään, jotakin siitä mikä on hänelle arvok-
kainta, osan ominta elämäänsä.Tämä ei välttämättä merkitse, että hän uhraa elämänsä toisen hyväksi – vaan
että hän antaa itsestään jotakin, mikä on hänessä itsessään elävää: hän sallii toisen päästä osalliseksi iloistaan,
harrastuksistaan, ymmärryksestään, huumoristaan, suruistaan - kaikesta siitä mikä hänessä on elävää.
Antaessaan näin itseään ihminen rikastuttaa toista, lisää tämän elämänhalua ilmaistessaan omaa elämänha-
luaan. Hän ei anna jotta hän saisi jotakin vastalahjaksi; antaminen on itsessään korkeinta iloa.
(Erich Fromm)

Suuret kivet -kertomus

Eräänä päivänä iäkästä, arvostettua professoria pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajan käytöstä noin 15
hengen ryhmälle, joka koostui suurten yritysten johtajista. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjel-
masta, ja professorilla oli vain tunti käytettävänään.

Seisoen tuon niin katsotun eliittiryhmän edessä tarkastellen jokaista osanottajaa, professori sanoi: “Teem-
me pienen testin.” Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin
tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä
sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi “oppilaitaan” ja kysyi: “Onko purkki nyt täynnä?”

Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: “Kyllä!”Odotettuaan muutaman sekunnin, professori kysyi: “Olet-
teko varmoja?”Jonka sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän purkin, joka
oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui
kivien lomiin, aina purkin pohjalle asti.

27