Page 6 - Leppakosken-asiakaslehti-4_2023_verkko
P. 6
" Välillinen työllistämis-
vaikutus toimialueella
on merkittävä."
Lähes päivälleen vuosi sitten, Leppäkoski Leppäkosken uuden palvelumallin tavoitteena on
aloitti oman energiapuuhankinnan. Toimin- kerätä bioraaka-ainetta metsänhoidollisilla toimenpi-
nan tavoitteena oli tuottaa mahdollisim- teillä. Esimerkiksi nuoren metsän hoito- tai ensihar-
man vähäpäästöistä ja ympäristöystävällistä vennustoimet auttavat metsää voimaan ja kasvamaan
kaukolämpöä, suoraviivaistaa lämmöntuo- paremmin. Palvelumalli on vaivaton metsänomistajal-
tantopolttoaineiden hankintaketjua ja parantaa ener- le, sillä Leppäkoski kerää energiapuuksi kelpaavat ja
giatuotannon huoltovarmuutta. Hankinta lähialueilta liian tiheässä kasvavat kulkua haittaavat pikkupuut tal-
käynnistyi hyvin ja nyt yhtiössä on päätetty laajentaa teen, hakettaa ne ja kuljettaa tuotantolaitoksilleen, jossa
energiapuun ostoa entisestään. Leppäkoskelle perustet- niistä saadaan lämpöä.
tiin marraskuun alussa uusi puunhankintaliiketoiminta.
"Näitä metsänhoidollisia kohteita alueella on paljon,
"Laajennamme joten potentiaalia riittää", toteaa Hyvösaho.
energiapuun ostoaluetta
Pirkanmaalla ja Satakunnassa." Leppäkosken palvelumalli varmistaa kaukolämmön
kilpailukyvyn ja alueellisen toimitusvarmuuden. Lisäk-
Puunhankintaliiketoiminnan johtajaksi nimitettiin si tuottamamme kaukolämpö on lähes päästötöntä sekä
metsätalousinsinööri Pekka Hyvösaho, joka omaa taatusti kotimaista.
pitkän kokemuksen energiapuun hankinnasta muun
muassa Vapolla, Neovalla sekä Laanialla. Hyvösaholla Energiapuun osto työllistää
on noin 30 vuoden kokemus puunhankinnasta metsä- Leppäkoski palkkaa puunhankintayksikköön logistiik-
ja energiateollisuuden palveluksessa. ka- ja metsä-alan asiantuntijoita sekä järjestelmäasi-
antuntijan, jonka vastuulla on mm. puunhankinnan
”Hankintakaupan lisäksi yhtiö laajentaa toimintaan- toiminnanohjausjärjestelmä. Näihin tehtäviin rekry-
sa nyt myös pystykauppaan, jossa huolehdimme met- toinnit on jo käynnistetty.
sänomistajan puolesta puiden korjaamisesta ja kuljet-
tamisesta lämmöntuotantolaitoksille", Pekka Hyvösaho "Palvelumalli on
kertoo. vaivaton metsän-
"Lisäksi laajennamme energiapuun ostoaluetta Pir- omistajille."
kanmaalla ja Satakunnassa. Puunhankinta-alueen vaiku-
tuspiirissä, Leppäkosken Lämmöllä on kaukolämpöverk- "Myös välillinen työllistämisvaikutus toimialueella on
koja Nokialla, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Parkanossa. merkittävä. Tulemme tarjoamaan esimerkiksi metsä-
Biopolttoaineita ollaan valmiita myymään myös ulko- kone- ja kuljetusyrittäjille toimeentuloa puunkorjuun,
puolelle, jos raaka-aineita saadaan yli oman tarpeen." haketuksen ja kuljetuksen osalta noin 20 henkilötyö-
vuotta", Hyvösaho arvioi.
6 JUURET