Page 13 - SV2401_jylha
P. 13

ja annetaan uunin hoitaa loput. Usein         Väntsi antaa myös hyvän vinkin ener-      INTIALAINEN
ruokaohjeissa voi lukea, että ruoan         giatehokkuudesta.                           LAMMASCURRY(kuvassa)
valmistukseen menee esimerkiksi jopa
neljä tuntia, mutta ihanan pataruoan          – Pataa valmistettaessa se lämmite-       (Lähde: PATARUOKAA, WSOY 2016.
valmistamisen aktiivinen valmistusaika      tään ensin kiehuvaksi liedellä ennen        Ohje 6:lle. Kokonaisvalmistusaika 4 ½ h)
voi olla vain noin 15 minuuttia. Eli ak-    uuniin nostamista – tällöin uuni pääsee
tiivinen työvaihe sisältää raaka-aineiden   heti tekemään sitä missä se on hyvä, eli    6 	 valkosipulin kynttä
pilkkomisen ja mahdollisen esiruskista-     pitämään tasaisen ja halutun lämmön
misen. Loput hoitaa pata ja uuni lempe-     yllä ja hauduttamaan ruokaa eikä ener-      4 	 sipulia
ällä lämmöllä.                              giaa mene kylmien ainesten lämmittä-
                                            miseen.                                     1 kg 	       lampaan luullista potkaa,
Karjalanpaistista
burgundinpataan                               Patakokin kannattaa Väntsin mukaan        	 sahattuna poikittain
                                            ruoanlaiton ja pataruokien alkutaipa-
Karjalanpaisti, kaalipadan eri versiot      leella valita emaloitu tai pinnoitettu va-  	 viiteen osaan
ja riistakäristys ovat pataruoista ehkä     lurautapata.
ne tunnetuimmat. Myös kestosuosikki                                                     	 (tai 1 kg luutonta)
burgundinpata on suosittu.                    – Niiden puhdistus on helppoa. Toki
                                            hyvin rasvattu valurauta on parempi         4 	 neilikkaa
  – Pataruokia voi valmistaa tietenkin      pinnaltaan paistamiseen kuin emali.
myös kanasta, kalasta ja juureksista.       Savipatojen osalta on hyvä muistaa, että    1 rkl 	      juustokuminan siemeniä
Lapsuuteni suosikkeihin kuului isäni        lihat on parempi ruskistaa esimerkiksi
valmistama herkullinen gulassi ja äitini    valurautapannulla ennen savi/keraami-       4 	 kardemumman palkoa
puolestaan teki erinomaista, hiukan in-     seen pataan lisäämistä. Valurautapata
tialaistyylistä lammaspataa, jossa voi hy-  on sijoituksena varsin kestävä ja varaa     	 (tai 2 tl kardemumma-
vin käyttää myös nautaa tai hirvenlihaa.    hyvin lämpöä.
                                                                                        	rouhetta)
  Vaikka esimerkiksi kanaviillokki ei       Meri-Tuuli Väntsi rakastaa ruoanlaittoa.
varsinainen pataruoka olekaan, mainit-                                                  1 	 kanelitanko
see Väntsi sen yhtenä lempiruoistaan.         – Jotta pata ei ruostu, se kannattaa
Nimittäin kanaviillokki sisältää työvai-    pesun jälkeen kuivata huolella uunin        3 rkl 	      intialaista keltaista curry-
heita, jotka kuuluvat myös perinteisiin.    jälkilämmössä.
Itse keitetty ja työstetty kanaliemi on                                                 	tahnaa
hänen suosikkejaan.                           Väntsi rohkaisee hankkimaan patoja
                                            ja muitakin ruoanvalmistusvälineitä         	 (esim. Rajah tai Patak’s)
  – Muutenkin eri maiden perinneruo-        käytettyinä.
at mausteineen ovat lähellä sydäntä. Eri                                                ½ dl 	       raastettua inkivääriä
ruokakulttuurien vivahteita on myös           – Esimerkiksi Kierrätyskeskukset, Fi-
mukava yhdistellä.                          da, SPR:n Kontti tai muut kirpputorit       1 tlk (500 g) 	 tomaattimurskaa
                                            ovat oivia paikkoja hankkia näitä edul-
Hävikkijuurekset ja kasvikset               lisesti. Ja ainakin edullisemmasta päästä   1 tlk (400 ml) 	 kookosmaitoa
hyötykäyttöön                               on helpompi aloittaa.
                                                                                        1 prk (200 ml) 	 kookoskermaa
Väntsi kannustaa hyödyntämään myös          Keraaminen pata
esimerkiksi kauppojen poistoon me-                                                      noin 1 tl 	  suolaa
neviä ”hävikkijuureksia”. Esimerkiksi       Keraaminen pata kestää hyvin myös kor-
laatikollisen erilaisia juureksia saattaa   keita lämpötiloja ja on mainio ruokien      2 rkl 	      curryn lehtiä
saada erittäin edullisesti.                 hauduttamiseen. Tällainen pata ei kui-
                                            tenkaan kestä ehkä kovia lämmönvaih-        		 rypsiöljyä paistamiseen
  – Juureksia ja vaikkapa paprikoita voi    teluja ja pata sopii vain uuniin. Plussana
esimerkiksi siivuttaa ja paahtaa uunissa    on kuitenkin se, että useat keraamiset      Lisäksi:
ja dippailla esimerkiksi jugurttiin. Pata-  padat sopivat ruokien säilytykseen ja
ruoassa hiukan ”väsyneetkin” juurekset      pakastamiseen sekä kestävät toisinaan       300 g 	      pakasteherneitä
toimivat hyvin. Maku vain paranee run-      myös mikroaaltouunia. Yleensä keraa-
saassa juuresten tai kasvisten käytössä.    minen pata on myös konepesun kestä-         	 tuoretta korianteria
                                            vä. 
Energiatehokasta                                                                        	 tuoretta vihreää chiliä
ruoanvalmistusta
                                                                                        	 keitettyä basmatiriisiä
Energiatehokkuutta tavoiteltaessa on
hyvä muistaa muutama tärkeä asia.                                                       Kuori valkosipulin kynnet ja litistä ne veitsen
Pataruoan voi valmistaa liedellä tai uu-                                                lappeella leikkuulautaa vasten. Kuori ja hie-
nissa, jolloin myös jälkilämpöä voi hyö-                                                nonna sipulit. Jos käytät luutonta potkaa,
dyntää.                                                                                 leikkaa liha noin 4 x 4 cm paloiksi.

  – Vaikka uuni olisi jo sammutettu,                                                    Kuumenna tilkka rypsiöljyä padassa. Rus-
säilyy paksupohjaisessa ja -reunaisessa                                                 kista lammaspalat muutama kerrallaan kai-
padassa lämpö hyvin. Painavampi pata                                                    kilta sivuilta ja nosta lautaselle. Lisää tarvit-
myös varaa itseensä enemmän lämpöä                                                      taessa tilkka öljyä pataan, laske lämpöä kes-
ja hauduttaa siten ruokaakin paremmin.                                                  kikuumaksi ja lisää pataan neilikat, juusto-
Pataa ostettaessa kannattaa miettiä pa-                                                 kuminan siemenet, kardemumman palot ja
dan käyttötarve.                                                                        kanelitanko öljyyn paahtumaan. Kun juus-
                                                                                        tokuminan siemenet alkavat napsua, lisää
                                                                                        pataan currytahna, valkosipulit, hienon-
                                                                                        nettu sipuli ja raastettu inkivääri. Paahda
                                                                                        hetki ja lisää sitten lihat paistellen ja kään-
                                                                                        nellen niin, että mausteet peittävät lihapa-
                                                                                        lat tasaisesti.

                                                                                        Lisää lopuksi tomaattimurska, kookosmaito
                                                                                        ja kookoskerma. Ripottele päälle teelusikal-
                                                                                        linen suolaa sekä currynlehdet. Kiehauta ja
                                                                                        peitä kannella. Nosta pata uuniin hautu-
                                                                                        maan 150 asteeseen 3–4 tunniksi tai kun-
                                                                                        nes lammas on aivan mureaa. Kun lammas
                                                                                        murenee helposti luista, nosta pata liedelle.
                                                                                        Keitä halutessasi lientä kasaan ilman kantta
                                                                                        noin 15 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tar-
                                                                                        vittaessa suolaa ja muita mausteita oman
                                                                                        maun mukaan. Laita herneet padan sekaan
                                                                                        ja tarjoa korianterin, chilin ja riisin kera.

                                                                                                                            13
   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18