Page 9 - SV2402_jylha
P. 9
Laura kertoo olleensa aktiivinen me- toasiat kiinnostavat niin tämä ala tarjo- Viestinnän asiantuntija Laura Himanka ke-
dian seuraaja myös ennen kuin tutus- aa konkreettisen tavan vaikuttaa. hittää Energiateollisuus ry:n somestrategiaa
tui alaan paremmin ja näin jälkikäteen ja vetovoimaviestintää.
pohtinut sitä, miksi energia-alaa posi- Nuorille voi olla hyödyllistä hakea tie-
tiivisesti käsitteleviä uutisia ei tuntunut toa ilmastoteoista, joita yhtiöt tällä het- tekemisen ytimessä – yhtiöt kehittävät
tulevan vastaan. kellä tekevät. Tiedon kartuttaminen voi määrätietoisesti uusia, kestävämpiä rat-
myös tuntua huojentavalta, jos ilmaston kaisuja.
– Yhtiöissä tapahtuu kuitenkin hyvää tila mietityttää. Laura kuvaileekin nuor-
kehitystä jatkuvasti. Esimerkiksi Suo- ten ilmastoahdistuksen kumpuavan – Hiilineutraali tulevaisuus on ener-
messa kehityskulku hiilineutraaliksi vallalla olevasta fiiliksestä, että ilmas- gia-alan yhteinen, aito päämäärä, Laura
maaksi vuoteen 2035 mennessä on ko- tonmuutoksen vain annetaan tapahtua summaa.
vassa vauhdissa ja fossiilisista polttoai- ilman aktiivisia toimia.
neista irtautuminen on jo pitkällä. Naisten osuus kasvuun
– Nuoret kokevat, että pitää kapinoi-
Suomi satsaa voimakkaasti uusiutu- da, koska kukaan ei tee mitään. He eivät Energia-alalla on pidemmän aikaa
vaan energiaan – mustaa savua puskevat kuitenkaan ole tässä taistelussa yksin kamppailtu työvoiman saatavuuden
piiput sekä isot kivihiilikasat alkavat ol- – esimerkiksi energiayhtiöt tekevät mer- kanssa, ja osasyy on alaan liitetyt van-
la vääjäämättä mennyttä aikaa. kittävää työtä hiilineutraalin tulevai- hat mielikuvat ja työmahdollisuuksien
suuden eteen ja siitä olisi tärkeää viestiä oletetun kapea suppilo. Mutta kuten
Ilmastoahdistusta torjumassa nuorille niissä kanavissa, joissa heidät todettu, tilanne on päinvastainen: ala
tavoitetaan, Laura sanoo. on kehityksen ytimessä ja työtehtävien
Vanhat mielikuvat joutavat siis ro- kirjo monipuolinen.
mukoppaan ja uusia työtuulia etsivän Vastuullisuusviestinnässä läpinäky-
kannattaakin katsastaa energiasektoria vyys on tärkeää: nuoret vaativat viherpe- – Energian merkitys ei tule vähene-
avoimin mielin. Laura kehottaakin miet- sun sijaan konkreettisia tekoja ja tosiasi- mään vaan päinvastoin – ala tarvitsee
timään tarkemmin, voisiko työnteko oiden tunnustamista. Laura toteaakin, uutta ajattelua kehittämään teknologi-
esimerkiksi ilmastomuutoksen estämi- että paljon on jo saavutettu, mutta vielä oita, myyntiä ja monia muita osa-aluei-
seksi olla juuri se työelämän merkityk- enemmän on tehtävänä. ta. Sosiaalisen median merkitys viestin-
nässä kasvaa jatkuvasti, joten myös vies-
sellinen juttu. Uudet ajat, tinnän digiosaajien taitoja kaivataan,
– Nyt energiamur- uudenlaista osaamista Laura toteaa.
roksen keskellä on
mahdollista pääs- Puhtaan ja päästöttömän energian Energia-alan yhtiöissä valtaosa työn-
tä kehittämään puolesta töitä paiskova energia-ala tekijöistä on miehiä, mutta alan tavoite
uusia ratkai- on monella tapaa myös uuden edessä. on saada naisten osuus merkittävään
suja tulevai- Tekoälyn ja muun teknologian hurja kasvuun.
suutta var- evoluutiovauhti ja uudet energiantuo-
ten. Nuorten tannot vaativat panostusta kehitykseen – Niin kuin muutkin alat, myös ener-
kannattaa ja innovointiin. Tämän huomasi myös gia-ala tarvitsee monipuolista osaamis-
nähdä ala uu- Laura, joka hyppäsi energia-alalle tekno- ta. Ala tarjoaa laajan kattauksen erilaisia
della tavalla, logiayrityksestä ja huomasi toimialojen tehtäviä ja etenemismahdollisuuksia ja
sillä jos ilmas- välillä enemmän yhtäläisyyksiä kuin näihin urapolkuihin nuorten kannattaa
eroavaisuuksia. ehdottomasti tutustua. Toivottavasti
myös yhä useammat tytöt kiinnostuvat
– Energia-alalla töitä tehdään kehi- lähtemään alalle tyypillisten naisvaltais-
tyksen kärjessä ja erittäin merkittävien ten alojen sijaan.
asioiden parissa. Energia-alalla on Isoa palkkapussia metsästävälle vin-
keskeinen rooli ilmastomuutoksen kiksi, että energia-alan palkat ovat
ratkaisemisessa, ja se tarvitsee tule- Suomessa teollisuusalojen kärkipäässä.
vaisuudessa paljon uusia tekijöitä. Myös toimeentulolle voi povata vakaa-
Siksi on tärkeää, että tämä viesti ta polkua, sillä energia-alalla työsuhteet
tavoittaa nykyiset ja tulevat opis- ovat tyypillisesti pitkiä – ja yhteiskun-
kelijat sekä alanvaihtajat mah- nan toiminnan kannalta energiaa tarvi-
dollisimman laajasti. taan aina.
Myös vastuullisuuden rooli
tulee kasvamaan entisestään.
Energia-alalla se on kaiken
9