Page 13 - SV2402_jylha
P. 13
Nokkosen tunnistaa helposti ja se on kätevästi leikattavissa mukaan
kotikeittiöön. Nokkonen muistuttaa maultaan vähän pinaattia.
Lempeä nokkonen sopii esimerkiksi lettuihin ja piirakoihin.
TEKSTI: LIISA KORTELAINEN KUVAT: SCANSTOCKPHOTO JA TIINA KARJALA
Energia- ja hyvinvointivalmentaja ei tietenkään kenenkään pihapiiristä tai NOKKOSPESTO
Tiina Karjala sanoo, että ei ole mailta.
kummallista hortoilla villiyrt- 1 nippu nokkosen lehtiä
tien perässä metsissä ja niityillä. Siitä – Nokkonen sisältää paljon erilaisia (noin 5 dl tiiviisti paineltuna)
voi tulla mukava tapa ja villiyrteistä ravintoaineita ja esimerkiksi erityisen 3 rkl luomu auringonkukan siemeniä
puolestaan merkittävä osa omaa ravin- paljon rautaa ja kalsiumia. 3–4 rkl laadukasta parmesaania
totottumusta. Kun luonto tulee lähei- ripaus guerande-merisuolaa
seksi ja rikastuttavaksi ravinnon anta- – Nokkosen siemenissä on meille jo- (tai muuta laadukasta suolaa)
jaksi, on vaikea enää palata entiseen. kaiselle tärkeitä rasvahappoja sekä run- 1,2 dl luomulaatuista oliiviöljyä
saasti E-vitamiinia. Nokkonen nopeut- 3–4 rk luomulaatuista sitruunamehua
– Itse suosin villiyrttien keräilyyn var- taa myös myrkkyjen ja kuona-aineiden Voit tehdä peston joko morttelissa
haisia aamuja. Luonto näyttäytyy aamui- poistumista kehosta. tai surauttaa tehosekoittimella tasai-
sin erityisen kauniilta ja lämpötilakin seksi massaksi. Morttelissa tehdyn pes-
on aamuisin virkistävä keräysmatkoille. Nokkonen vaikuttaa terveyteen ton maku jää muhevaksi ja ehkä hiukan
Hortoillemme yhdessä 5,5-vuotiaan poi- maukkaammaksi kuin tehosekoittimessa
kani kanssa ja suosittelenkin ottamaan Karjalan mukaan nokkosella on moni- tehdyn.
myös perheen pienimmät metsään. nainen vaikutus terveyteen.
Oletko kokeillut
Nokkosesta on moneksi – Nokkosesta voi saada apua myös nokkoslettuja –
hengitystieongelmissa ja sitä voi käyt- yhtä hurmaavia
Superterveellisestä ja hyvänmakuisesta tää yskään, heinänuhaan ja allergisiin kuin pinaattiletut.
nokkosesta syntyy helposti monenlais- reaktioihin.
ta tarjottavaa – Itsetehty nokkospesto 13
kruunaa aterian ja sopii vaikkapa pan- Toki pidempään jatkuvat oireet on
nulla paistetun broilerin kylkeen. Ohje aina tärkeää selvittää lääkärin vastaan-
pestosta löytyy Tiinan Ekoelämäni blo- otolla ja varmistua oireiden alkuperästä
gista. ja hoitosuosituksista.
Oma ekoelämäni on luonnollista ja Karjala suosittelee nauttimaan nok-
kemikaalitonta elämää luonnon kier- kosta jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen
tojen mukaisesti. Metsät ja muu luonto siitepölykauden alkamista, koska nok-
tarjoavat ihanasti antimiaan keväästä konen sisältää luonnostaan antihista-
syksyyn. Olen kiinnostunut siitä, miten miinia ja hillitsee täten allergiaoireita.
ihmisen sisäiseen ja ulkoiseen hyvin- Nokkosta voi käyttää rohtona ja ravin-
vointiin voi vaikuttaa itse valitsemallaan tokasvina pinaatin tapaan.
ruokavaliolla.
Luonnon yrteillä
korvataan salaatteja
– Kannattaa kokeilla, miten luonnon
villiyrteillä ja muilla Suomen luon-
non antimilla voi korvata esimerkiksi
kauppojen salaatteja ja yrttejä. Omaan
ruokavalioon perehtyminen on myös
tutkimusmatka itseensä, kehon ja mie-
len hyvinvointiin ja uusiin oivalluksiin
kotikeittiössä.
Taloudellinen puoli tulee myös myön-
teisesti esiin – on vain nähtävä hiukan
vaivaa esimerkiksi juuri nokkosten ke-
räämisessä.
– Nokkosia voi pakastaa ja kuivattaa
esimerkiksi kuivassa huonetilassa, kasvi-
en kuivaukseen tarkoitetussa kuivurissa
tai uunissa.
Kerää puhtaita luonnonantimia
Karjala muistuttaa, että villiyrtit on ke-
rättävä riittävän kaukana autoteistä ja