Page 6 - SV2403_jylha
P. 6

HUNAJASTA

on moneksi

Hunaja on monipuolinen elintarvike, jonka kaikkia mahdollisuuksia                          TEKSTI: MATTI VÄLIMÄKI
Suomessa ei ole vielä löydetty. Kaupassa kannattaa suosia kotimaista                       KUVAT: VILLE KOSSILA
hunajaa. Hifisti hankkii tuotteensa suoraan tarhaajalta.                                   JA NORA MÄNTYSAARI

Hunajan ja kuumien juomien se-                kokeilla ruokalusikallista hunajaa myös        Hän on erikoistunut tuottamaan
          sonki on alkamassa. Suomalais-      muiden lihakastikkeiden seassa.              niin sanottua lajihunajaa.
          kodeissa hunaja on totuttu naut-
timaan erityisesti teen joukossa. Sitä voisi  M ehiläiset veivät mukanaan                    – Lajihunaja tarkoittaa esimerkiksi
kuitenkin käyttää makeutusaineena laa-                                                     yksikukkahunajaa, jota syntyy, kun
jemminkin, keskieurooppalaiseen tapaan.       Mäntysaari on toiminut Varsinais-Suo-        mehiläiset ovat käyneet pääosin jonkun
                                              messa mehiläistarhaajana kahdeksan           tietyn kasvin kukassa. Termillä voidaan
  – Hunaja tuo leivonnaisiin kosteutta        vuoden ajan. Hän työskentelee myös           viitata myös jonkun tietyn alueen mehi-
ja kaunista väriä. Koska hunaja maistuu       Ruokavirastossa valvontatehtävissä.          läisten tuottamaan hunajaan tai alkuke-
sokeria makeampana, sitä kannattaa an-                                                     sän tai loppukesän hunajaan.
nostella noin neljännes sokeria vähem-          – Kaikki lähti liikkeelle yliopiston mie-
män, mehiläistarhaaja Nora Mäntysaa-          lenkiintoisesta kurssista ja uutisista pö-   Lajihunajissa on vivahteita
ri vinkkaa.                                   lyttäjäkadosta. Halusin tehdä itse jotain    kuin viineissä
                                              konkreettista pölyttäjien puolesta. Mitä
  Hunaja myös syventää makuja:                enemmän asiaan sitten perehdyin, sitä        Lajihunajat ovat avanneet Mäntysaarella
  – Hunajamarinoitu broileri alkaa ol-        enemmän mehiläiset ja hunaja veivät          aivan uuden maailman. Hunajissa riit-
la jo aika tuttu juttu. Mutta kannattaa       mukanaan.                                    tää vivahteita melkein kuin viineissä:

6
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11