Page 15 - SV2404_jylha
P. 15

vuoden alkupuolelle ja niitä on tullut     ja noin 43 000 sähkökäyttöistä paketti-     sähköistä autoa liikenteessä. Toinen
muutama lisää runkoreiteille.              autoa. Nämä luvut sisältävät sekä lata-     ajaa Ruotsin sisäistä liikennettä ja toi-
                                           ushybridit että täyssähköautot. Samaan      nen Suomen ja Ruotsin välillä. Tämä
  Sähkörekkojen yleistymistä jarruttaa     aikaan ennustetaan liikenteessä olevan      rajan ylittävää liikennettä ajava Scania
vielä raskaan liikenteen julkisten suur-   noin 2 400 sähkökäyttöistä kuorma-          40R oli Suomen ensimmäinen täyssäh-
teholatausasemien puute. Olemassa          autoa ja noin 3 600 sähköbussia.            köinen auto rajan ylittävään liikentee-
olevan sähkörekkakannan lataaminen                                                     seen. Autolla voidaan kuljettaa kuormia
hoidetaan vielä pääosin terminaaleissa,      Sähköbussien määrä on kasvanut al-        64 tonnin kokonaismassalla. Pilotoim-
mutta myös ensimmäiset julkisen liiken-    kuvuoden aikana yli 40 prosentilla ja       me tällä hetkellä myös pidemmän mat-
teen suurteholatausasemat on avattu.       niiden määrä lähentelee tuhatta. Säh-       kan täyssähköisiä kuljetuksia näillä
                                           kökuorma-autoja on teillemme tullut         autoilla yhdessä asiakkaiden kanssa,
  Adato Energian järjestämässä sähköi-     viimeisen vuoden aikana 58. Suomen          kertoo markkinointipäällikkö, Jimmy
sen liikenteen -seminaarissa puhunut,      päästötavoitteiden toteuttamisessa kus-     Ahola.
liikenne- ja viestintäministeriön Emmi     tannustehokkain ratkaisu on täyssähkö-
Simonen ilmasto- ja ympäristöyksikös-      autokannan vahva kasvu.                       – Vielä on tietenkin rajoituksia, ku-
tä, korostikin kattavan ja sujuvasti käy-                                              ten autojen lyhyempi toimintamatka
tettävän jakeluinfran olevan käyttövoi-    Täyssähköautot ladattavia                   ja riittämätön raskaan kaluston lataus-
masiirtymän keskinen edellytys.            hybridejä suositumpia                       verkosto. Tämä aiheuttaa varsinkin pit-
                                                                                       kän matkan kuljetuksissa sähkörekoilla
Sähköautojen määrä                         Sähköisten ajoneuvojen ensirekisteröin-     huomattavasti enemmän suunnittelua
jatkaa kasvuaan                            neissä Norja on henkilöautoissa omassa      ja yhteistyötä asiakkaiden sekä kumppa-
                                           luokassaan. Lähes 90 prosenttia myy-        nien kanssa. Mutta juuri siksi on tärkeää
Ennusteen mukaan teillämme kulkee          dyistä henkilöautoista on sähköautoja,      pilotoida ja kerätä kokemuksia.
seuraavan vuosikymmenen alussa noin        Ruotsissa 55 prosenttia ja Tanskassa
925 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa       50 prosenttia. Suomi seuraa näiden pe-      Sähköä riittää liikenteelle
                                           rässä 47 prosentilla. Huomionarvoista
                                           on se, että Norjassa ja Tanskassa ladatta-  Adaton sähköisen liikenteen seminaa-
                                           vien hybridien osuus on enää marginaa-      rissa Energiateollisuus ry:n asiantuntija
                                           lista, kun Suomessa ja Ruotsissa niitä      Tuukka Heikkilä painotti, että sähköä
                                           vielä myydään runsaasti.                    riittää sähköisen liikenteen tarpeisiin.
                                                                                       Esimerkiksi vuosien 1996–2006 välillä
                                             Suomessa täyssähköautojen osuus           sähkönkäyttö kasvoi noin 20 terawat-
                                           uusista rekisteröitävistä sähköautoista     tituntia. – Vaikka koko tieliikenne säh-
                                           on noussut reiluun 55 prosenttiin. Nor-     köistettäisiin 10 vuodessa, sähkönkulu-
                                           jassa ja Tanskassa täyssähköautot ovat      tus ei kasvaisi yhtä nopeasti.
                                           suosituimpia yli 90 prosentin osuudella
                                           ja ne ovat syrjäyttäneen lähes kokonaan       Fingridin ennustaa vuodelle 2035
                                           ladattavat hybridit.                        160 TWh:n sähkönkulutusta, josta lii-
                                                                                       kenteen osuus ennustetulla kasvulla
                                           Sähköautot tulevat myös                     olisi vain noin viisi (5) prosenttia, kos-
                                           rahdin kuljetukseen                         ka sähkönkulutus kasvaa voimakkaasti
                                                                                       teollisuudessa ja muilla yhteiskunnan
                                           Myös pakettiautojen ensirekisteröin-        aloilla.
                                           neissä Norja on omaa luokkaansa,
                                           sähköpakettiautojen osuus on Norjas-        Nopeaa suurteholatausta
                                           sa noussut 28 prosenttiin myydyistä         raskaalle liikenteelle
                                           autoista, Ruotsin päästessä 23 ja Tans-
                                           kan 12 prosenttiin Suomen jäädessä          VTT:n Marko Anttila korostaa säh-
                                           10 prosenttiin. Linja-autoissa Tans-        körekkojen lisääntymisen edellyttävän
                                           ka on omaa luokkaansa sähköbussien          nopeaa suurteholatausta ajoreittien
                                           osuuden noustessa linja-autojen ensi-       varrelle. Kehitystä tukevat myös akku-
                                           rekisteröinneistä 66 prosenttiin. Suo-      jen kehittyminen, jotka mahdollistavat
                                           messakin linja-autojen ensirekisteröin-     entistä isommat latausvirrat.
                                           neissä sähköbussien osuus on yli puolet,
                                           52 prosenttia kun Norjassa osuus on           Latausnopeuksien kasvu on avain pit-
                                           39 prosenttia, Ruotsin jäädessä neljään     kien reittien autoille, jotta autot saadaan
                                           (4) prosenttiin.                            ladattua kuljettajien normaalien lepo-
                                                                                       taukojen aikana. Nyt lataukset tapah-
                                             Kuorma-autoissa Norjassa on noustu        tuvat pääosin päätepisteissä, rekkojen
                                           10 prosenttiin sähkökuorma-autojen          kuorman lastauksen ja purun aikana.
                                           osuudessa ensirekisteröinneistä. Tans-
                                           kassa vastaava luku on seitsemän (7),         Ydintieverkolla onkin rakentumassa
                                           Ruotsissa kuusi (6) ja Suomessa vain        raskaan kaluston latauspisteitä 60 kilo-
                                           yksi prosentti.                             metrin välein ja täydentävälle tieverkol-
                                                                                       le 100 kilometrin välein vuoteen 2030
                                             Yksi suomalaisista sähkörekkoja hank-     mennessä. Näitä latauspisteitä täydentä-
                                           kineesta yhtiöstä on Ahola Group, jolla     vät vielä kaupunkisolmukohtien lataus-
                                           on tällä hetkellä kaksi sähkörekkaa ja      pisteet ja tietenkin kuormanlastaus- ja
                                           kolmas tulossa ensi vuoden alussa.
                                                                                       purkupaikkojen latauspisteet. 
                                             – Meillä on tällä hetkellä kaksi täys-

                                                                                       15
   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20