Page 12 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2019
P. 12
KUVA: PASI AUTIO
Joel Vanhasen puhe Yhtä juhlaa!
-näyttelyn avajaisissa
Arvoisa juhlaväki, kun ei oikein nuoria enää ihan hirveästi kiinnosta, Omien harrastuksieni kautta olen saanut vaikuttaa
itse tosin olen tästä poikkeus. ja osallistua. Olin itse oppilaana Espoon kuvataide
Ilmastonmuutos huolestuttaa nuoria. Maksutonta koulussa noin viisi vuotta. Noiden viiden vuoden
toista astetta vaaditaan. Oma sekä valtion talous Espoossa nuorisovaltuusto on toiminut kohta 22 aikana olen osallistunut taiteen perusopetukseen,
tilanne pelottavat. Kesätyöpaikkoja hingutaan kuin vuotta, ja olemme Suomen suurin nuorisovaltuusto. ja viimeisimmät kolme vuotta opiskelin valo
viimeistä päivää. Halutaan osallistua, mutta aina Espoon nuorisovaltuusto edustaa lautakunnissa ja kuvauksen työpajassa. Kuvataidekoulu on merkin
siihen ei ole mahdollisuutta. Yhteiskunnan asiat kaupunginvaltuustossa puhe- ja läsnäolo-oikeu nyt minulle monia eri asioita: olen saanut paljon
koskettavat ja kiinnostavat myös nuoria. Valitetta della. Olen ilokseni huomannut, että valtuustossa uusia kavereita, oppinut uusia taitoja ja saanut
vasti me alle 18-vuotiaat emme saa edes äänestää, nuorisovaltuuston puheenvuoroja kuunnellaan osallistua ja vaikuttaa. Olen saanut olla oma itseni.
vaikka suurin osa päätöksistä vaikuttaa ikäluok kaikista parhaiten. Näiden edustusten ohella Kuvataidekoulussa on aina ollut hauskaa rennon
kaamme kaikista eniten – mehän täällä olemme nuorisovaltuusto kokoustaa aktiivisesti ja vaikuttaa ilmapiirin vuoksi, ja juttua on riittänyt ryhmäläis
vielä vuosikymmentenkin päästä. Miksipä siis jo monin eri keinoin. ten kanssa aina politiikasta lasten piirrettyihin.
16-vuotiaat eivät saisi äänestää vaaleissa? Nuorilla Tuntuu, että valokuvauksen ja kuvataiteen kautta
olisi sellaista pitkää visiota ja tuoretta ajatusta, Nuorten kiinnostus politiikkaan laskee, mutta sa maailma on avautunut kuin uusin silmin. Valo
jota monella aikuisella ei ole. malla halu vaikuttaa pysyy samana, ellei jopa kasva. kuvatessa löytää aina jonkun uuden perspektiivin
Nuorille tulee siis tarjota uusia vaikuttamisen kana tai lähestymiskulman.
Nuoriin liittyy valitettavasti vahvoja ennakkoluuloja. via. Sosiaalinen media on nuorille kuin toinen koti,
Nuoret usein koetaan huonosti käyttäytyvänä ryh ja siitä tulisi ottaa kaikki ilo irti. Lehtimainokset Haluan onnitella 40-vuotiasta Espoon kuvataide
mänä, vaikka esimerkiksi nuorten päihteidenkäyttö ja flaijerit eivät toimi! Moni nuori ei ole mukana koulua merkittävästä työstä lasten ja nuorten
ja rikollisuus ovat vähentyneet. Nuoret käyttäytyvät vaikuttamassa ja osallistumassa, sillä ei tiedä, missä hyväksi. Annetaan jatkossa kaikille nuorille mah
entistä paremmin ja ovat myös tietoisempia yh ja miten se tulisi tehdä. Osallistumisen mahdolli dollisuus osallistua ja vaikuttaa. Taataan kaikille
teiskunnasta. Usein ajatellaan myös, että nuoria ei suuksien tulee tavoittaa nuoret. harrastus ja pidetään kaikki mukana. Muistetaan,
kiinnosta ja he eivät ymmärrä. Se ei pidä paikkaansa. että nuorilla on ideoita siinä missä aikuisillakin.
Harrastukset ovat nuorille myös hyvä paikka vaikut Tulevaisuus tehdään nyt, ja siksi nuorten tulee saa
Espoossa nuoret saavat kyllä osallistua. Nuoriso taa ja osallistua. Loistava esimerkki siitä on Espoon da osallistua ja vaikuttaa. Kun asiat tehdään yhdessä
valtuusto, oppilaskuntien hallitukset ja jopa harras kuvataidekoulu, jossa omalla taiteellaan ja teoillaan ja muista välittäen, on kaikki yhtä juhlaa.
tusryhmät ovat hyviä paikkoja nuorille vaikuttaa voi ottaa kantaa vallitsevaan epäkohtaan tai tuoda
ja osallistua. Mutta samaan aikaan nämä kaikki oman näkemyksensä esille. Tarvitaan nuorille mah Kirjoitus on tiivistelmä Espoon nuorisovaltuuston
vaikuttamisen paikat ovat hyvin vanhanaikaisia. dollisuuksia, jossa kynnys vaikuttaa ja osallistua on puheenjohtaja Joel Vanhasen avajaispuheesta
Lisäksi valitettavasti melko harva espoolainen nuori matala; vaikuttamisen ja harrastamisen ryhmiä, joi Espoon kuviksen Yhtä juhlaa! -näyttelyn avajaisissa
tietää, mikä on Espoon nuorisovaltuusto. Politiikka hin voi vaan tulla ja poistua, jos ei enää huvitakaan. 9.4.2019.
12