Page 6 - Espoon-Kuvis-Pensselihirmut-2019
P. 6
Anne Stenrosin onnittelupuhe
Espoon kuvikselle
Arvoisat juhlavieraat, kuvittelemme uusia, huomisia maailmoja ja 5. Ota ongelmat ja kritiikki hyvinä haasteina.
ymmärrämme syvemmin ihmisenä olemista Loppujen lopuksi kaikki luova toiminta on
40-vuotisjuhlissa on yleensä jo kuljettu sen verran ajan ulottuvuudessa. eräänlaista ongelmanratkaisua: vain välineet ja
matkaa, että on tarpeen katsoa lyhyesti menneeseen tavoitteet vaihtelevat. Mitä enemmän harjoitte
ja arvioida tulevaisuuden tilaa. Amerikkalaisen 3. Ole osa luovaa yhteisöä. Toisin kuin aikai let vaikeiden aiheiden kanssa sitä sujuvammin
tavan mukaan julkaistaan eräänlainen nuoruuden semmin, jolloin luovat nerot olivat sankareita selviydyt ongelmista. Tässä vain harjoitus
testamentti ja kirjoitetaan lista asioista, joita sanoi ja tekivät suuria tekoja, meidän aikamme tekee mestarin. Sama pätee rakentavaan
sin nuorelle, alle kaksikymppiselle minälle. Olen sankarit ovat niitä, jotka mahdollistavat myös kritiikkiin, suhtaudu siihen kunnioituksella,
kirjoittanut tällaisen neuvoa-antavan listan luovasta muiden luovuuden. Suurin osa työelämän kuten soturi mestariin. Muista, luova energia
työstä: taidoista tukeutuu joukkuehenkeen ja luovan on merkillinen voima, se ei lopu kesken!
neron ajasta on siirrytty luovien kollektiivien
1. Aloita piirtäminen uudestaan. Älä koskaan aikakauteen, jossa yhdessä tekemällä ratkotaan 6. Opettaminen on parasta luovuuden tuke-
luovu kädentaidoistasi, koska niillä ja vain aikamme kompleksisia ja moniulotteisia ongel mista. Se on myös luovuuden lähde. Parhaat
niillä erotut koneiden ylivoimalta: pystyt mia – joihin kukaan ei yksin pystyisi. Häijyjen kaan välineet tai mahdollisuudet eivät korvaa
hyödyntämään tekniikkaa, mutta et joudu pal ongelmien aikana, kun yhtä oikeaa ratkaisua henkilökohtaista ja yksilöllistä kuuntelemista,
velemaan sitä tulevaisuudessa. Kädentaidoilla ei ole olemassa, on parasta tunnistaa omat opettamista, opastamista ja ohjaamista. Sir
on muutenkin merkitystä: voit yllättää ja häm vahvuutensa ja antaa arvoa toisten osaamiselle Ken Robinsonin sanoin: ”Kun ihmiset löytävät
mästyttää muita taituruudella, pystyt helposti yhteisen tavoitteen eteen. ilmaisuvälineensä, he löytävät todelliset luovat
ilmaisemaan enemmän kuin vain puhumalla, vahvuutensa ja menestyvät itse. Auttamalla
voit välittää syviä tunteita toisille sanattomasti. 4. Muista leikkiä! – Muista kokeilla, kaikkia ihmisiä luomaan yhteys henkilökohtaiseen luovaan
Lista on loputon. Siis piirrä, piirrä ja piirrä… lajeja, kaikkia värejä, kaikilla muodoilla ja kapasiteettiinsa on varmin tie vapauttaa parhain
kielillä. Avarra osaamistasi yli mukavuus- mitä heillä on tarjota.”
2. Tee näkymätön näkyväksi. Näyttelijä Seela
Sella sanoi haastattelussa jokin aika sitten, rajojen ja haasta itsesi kokeilemaan ja sitä Lämpimät onnittelut nelikymppiselle Espoon kuva
että taide on auttanut häntä näkemään näky- kautta kasvamaan. Työelämä edellyttää ei taidekoululle merkittävästä työstä lasten ja nuorten
mätöntä, kokemaan kokematonta ja tuntemaan ainoastaan elämänpituista oppimispolkua, parissa, taiteellisen toiminnan opettamisesta, kehit
tuntematonta. Paremmin tätä en voisi sanoa: vaan myös elämänlevyistä oppimisintoa. Tulet tämisestä ja ylläpitämisestä. – Kuten vanha latinan
kaikki taiteet auttavat luomaan yhteyden siihen tarvitsemaan notkeutta mikro-oppimiseen, sananlasku sanoo: Taiteella ei ole muita vihollisia kuin
näkymättömään, henkiseen puoleen elämässä, kun tulee uusia pulmia ja tehtäviä. Tarvitset tietämättömyys.
joka kasvattaa meistä ihmisinä kokonaisia, tun kykyä nopeaan tiedon etsimiseen ja laajojen
tevia ja empaattisia. Mutta se on enemmänkin: asiakokonaisuuksien hahmottamiseen. Luova ja Kirjoitus on tiivistelmä tekniikan tohtori, arkkitehti
taiteen avulla luomme kuvan myös tulevaisuu leikillinen ote valmistaa ja auttaa sinua kaikissa SAFA Anne Stenrosin onnittelupuheesta Espoon ku-
desta, rakennamme skenaarioita ja konsepteja, näissä tilanteissa. Luovuus kehittää joustoa, viksen juhlavuoden avajaisissa 8.1.2019
toleranssia ja myös suvaitsevaisuutta.
KUVA: PASI AUTIO
6